Juventuksella jo melkoinen johto Italiassa: ”Avausvoittoni Milanosta”
Kuva: Getty Images
Juventus venytti sarjajohtonsa jo 11 pisteeseen, kun joukkue kukisti AC Milanin sunnuntaina 2-0-lukemin vieraissa.
”Vanhan Rouvan” avausmaalista vastasi espanjalaishyökkääjä Fernando Llorente 44. minuutilla ja loppulukemat viimeisteli Carlos Tevez 68. minuutilla.
Juventus-luotsi Antonio Conte antoi kunniaa vastustajalle ja varsinkin joukkueen tuoreen luotsin Clarence Seedorfin luomalle peli-ilmeelle.
– Milan pelasi hyvin pelin joka osa-alueella ja olivat erittäin innostuneita pitäen tempon korkealla. Heillä oli avausjaksolla lukuisia maalipaikkoja. Käytimme hyödyksi yhdistelmämme hyökkäyksessä ja toisella jaksolla muutimme taktiikkaamme siten, että kärsimme vähemmän painetta ja hallitsimme peliä, Conte kommentoi Football Italia – sivustolle.
– Ei pidä unohtaa, että pestini aikana meillä on aina ollut suuria ongelmia Milanossa. Emme olleet aiemmin voittanut täällä. Pelkäsin meidän menettävän pisteitä täällä. Oli uskomatonta saada voitto täältä samalla kuin takaa-ajajamme kompuroivat.
Aiemmin kierroksella sarjakakkonen AS Roma jäi kotikentällään maalittomaan tasapeliin Inter Milanin kanssa. Jobin postia tulee myös Daniele De Rossin hölmöilystä (uutinen). AS Roma on pelannut ottelun Juvea vähemmän.
Roomalaisten takana kolmantena kuuden pisteen päässä on Rafael Benitezin luotsaama Napoli, josta neljäntenä oleva Fiorentina on seitsemän pisteen päässä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”