Näin esiintyivät Huuhkajien EM-karsintavastukset – Yllättävä kotitappio, Argentiinan tähdet nollille
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien tulevien EM-kisakarsintojen lohko arvottiin helmikuun lopussa. Vuoden 2016 Ranskassa pidettäviin maanosan mestaruusturnaukseen pääsee 24 maata.
Suomen A-maajoukkueen kanssa kisapaikoista kisaavat Kreikka, Unkari, Romania, Pohjois-Irlanti sekä Färsaaret.
Kuinka nämä joukkueet esiintyivät keskiviikon ystävyysottelukierroksella? Siitä lisää seuraavassa.
Huuhkajat kaatoi Unkarin
Huuhkajat ja Unkari kohtasivat sattumoisin jo viime vuonna sovitussa ystävyysottelussa. Suomi haki vieraskentältä ilahduttavasti 2-1-voiton Joel Pohjanpalon ja Roman Eremenkon maaleilla. Huuhkajat olivat arvontojen neloskorissa ja Unkari ennalta kovempia maita sisältävässä kakkoskorissa. Hyvältä näyttää siinä suhteessa.Kreikka yllätettiin kotonaan
Huuhkajien lohkoon ykköskorista arvottiin hieman onnekkaasti Kreikka, jota ei lueta huippukoviin maihin. Kreikka yllätettiin keskiviikkona kotikentällään, kun Etelä-Korea kukisti helleenit 2-0-lukemin. Maalintekijöinä Arsenalissa kirjoilla oleva Park Chu-Young sekä Son Heung-Min, joka on Sami Hyypiän suojatti Leverkusenista. Molemmat joukkueet nähdään myös kesän MM-kisoissa.Romania nollasi Argentiinan tähdet
Kolmoskorista Suomen lohkokaveriksi tullut Romania pelasi maalittoman tasapelin Argentiinan kanssa. Romania sai pallon kertaalleen maaliinkin avausjaksolla, mutta Alexandre Maximin osuma hylättiin. Argentiinan hyökkääjätähdet Lionel Messi, Sergio Aguero sekä Gonzalo Higuain otettiin ottelun kuluessa kentälle, mutta Romania puolusti mallikkaasti. Vitoskorin Pohjois-Irlanti pelasi maalittomasti Kyproksen vieraissa. Kuudennesta korista lohkoon arvottu Färsaaret ei pelannut keskiviikkona, mutta kaatoi viikonloppuna pelatussa ottelussa Gibraltarin 4-1-lukemin. Korjattu 6.3.2014 klo 13.53: Unkari arvottiin Suomen lohkoon kakkoskorista, Romania kolmoskorista.LUE MYÖS:
- 20-vuotias laitapakki AC Milanin haaviin – ”Kolumbialle yksi viime vuosien merkittävimmistä siirroista”
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- Yksi kommentti ajoi Lionel Messin raivon partaalle
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- Donald Trump sai Fifalta rauhanpalkinnon ja mitalin
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”
- Virallista: Miika Takkula jättää Ilveksen – seura nimesi uuden urheilujohtajan
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut

- HJK nappasi ulkomaalaispelaajan toisesta liigaseurasta
- Virallista: Miika Takkula jättää Ilveksen – seura nimesi uuden urheilujohtajan