Sveitsi kaappaamassa huippulahjakkaan Suomen poikamaajoukkuepelaajan?
Kuva: Juha Tamminen
Viikonloppuna Veikkausliiga-debyyttinsä HJK-paidassa tehnyt Alex Lehtinen on valittu Sveitsin alle 18-vuotiaiden maajoukkueeseen, joka kohtaa keskiviikkona Novarassa pelattavassa maaottelussa Italian. Lehtinen kertoi asiasta omalla Twitter-tilillään:
Vasemman laitapuolustajan paikalla häärivä 18-vuotias Lehtinen on edustanut maajoukkuetasolla Suomea säännöllisesti eri ikäkausimaajoukkueissa. Häneltä löytyy kuitenkin myös Sveitsin kansalaisuus. Edellisen kerran Lehtinen edusti Suomea 1.-3.4. pelatussa kaksoismaaottelussa Puolaa vastaan. Hän toimi otteluissa Suomen kapteenina.
Alex Lehtisen isä Kalle Lehtinen pelasi omalla urallaan Veikkausliigassa 247 ottelua Kuusysin sekä neljän eri helsinkiläisjoukkueen paidassa. Hän esiintyi myös poikien ja nuorten maajoukkueessa 23 kertaa, mutta ei noussut aikuisten tasolla maajoukkueeseen. Peliuralta jäi aikakirjoihin 77 liigamaalin lisäksi kolme suomenmestaruutta ja kaksi cup-voittoa.
Kalle Lehtinen pelasi urallaan myös yhden kauden Sveitsissä. Kausi 1989-1990 vierähti Locarnon joukkueessa.
Sveitsin jalkapalloliiton virallisilta kotisivuilta ei tietoa Alex Lehtisen maajoukkuevalinnasta toistaiseksi löydy.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit

- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit