Veikkausliigaan noususta haaveileva Ilves: ”Viime kauden notkahduksesta otettu opiksi”

Ykköseen viime kaudeksi noussut Tampereen Ilves taisteli pitkään jopa sarjan voitosta. Kauden keskellä kone kuitenkin yski sen verran, että tuhkimotarina ei vienyt liigaan asti, mutta tuloksena oli mainio nelostila.
Tamperelaisryhmä kuuluu kohta alkavan kauden 2014 Ykkösen suurimpiin suosikkeihin ja seura on itsekin asettanut tavoitteeksi nousun liigaan, kertoi Ilveksen päävalmentaja Mika Malinen SuomiFutis-sivustolle Ykkösen avaustilaisuudessa Helsingissä keskiviikkona.
– Luulen, että täällä on muillakin nousu tavoitteena. Se on yksi meidän lähtökohtamme kauteen. Pyrimme saamaan sen verran pisteitä, että oltaisiin mahdollisia nousijoita, Malinen kertoi.
– Viime vuonna saatiin nousijajoukkueelle hyvä alku, sitten tuli pieni notkahdus, mistä on keskusteltu seuran sisällä ja siitä on otettava opikseen tulevalla kaudella.
Ilveksessä on tapahtunut jonkun verran vaihtuvuutta ja mm. kokenut toppari Toni Kallio päätti uransa. Korvaajista löytyy kuitenkin myös kovia nimiä.
– Seitsemän pelaajaa lähti ja saman verran tuli lisää. Isohko vaihtuvuus, mutta sen suhteen näyttää hyvältä. Saatiin rinkiin mm. liigassakin vuosia pelanneet puolustajat Balazs Balogh ja Antti Hynynen sekä hyökkäykseen Tomi Petrescu.
Tampere valmis palaamaan liigakartalle
Tampereella on viimeksi pelattu liigaa aina kauteen 2010, minkä jälkeen Tampere United menetti sarjapaikkansa talousepäselvyyksien vuoksi ja ajautui lopulta konkurssiin. Ilves on noussut paikkaamaan perinteisen palloilukaupungin jalkapallotyhjiötä.
Malisen mukaan Ilves on, tai ainakin sen pitäisi olla, valmis, mikäli kausi 2014 päättyy Ykkösen voittoon ja liigapaikkaan.
– Meidän on oltava valmiita, jos nousu tulee. Ollaan viitisen vuotta seuran sisällä rakennettu juniorivalmennusta, talous- sekä urheilupuolta. Ollaan edistytty hyvin, Malinen kertoo.
Katsojat ovat löytäneet Ilveksen jo hyvin ja mm. viime kauden Haka-paikallispelissä oli lähes 5000 ihmistä. Tämä luo uskoa kannattavalla tavalla toimivaan liigaseuraankin.
– On saatu sekä vanhaa että nuorta, uutta porukkaa Tammelaan ja sitä kautta hyvä tunnelma sinne. Kun on vielä tullut positiivisia muistoja peleistä, on saatu sopivasti lisää katsojia, Malinen pohtii.
– Tampere on toisaalta taisteltu urheilukaupunki. On jääkiekkoa, koripalloa ja lentopalloa – kaikki vievät osansa. Tällaisessa kilpailukentässä riittää aina haasteita toiminnan pyörittämisessä.
Ykkönen näyttää ennalta erittäin tasaiselta ja ainakin puolisen tusinaa joukkueista haaveilee liigapaikasta. Nousu ei tule tosiaankaan helpolla.
– Haka on varmasti mukana voittotaistelussa, KTP ja AC Oulu tulevat olemaan hyviä sekä JJK totta kai. PK-seudun porukat (Viikingit, HIFK sekä PK-35 Vantaa) ovat myös hyvällä mallilla. Tästä suurimmalla osalla on halua ja mahdollisuudet menestyä!
Kai Lintinen, Helsinki
Twitter: @kailintinen
Ykkönen starttaa tulevan viikonlopun ympärillä täydellä kierroksella. Ilves kohtaa avauspelissään PK-35 Vantaan vieraissa sunnuntaina.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- Lyon sai pelastavan päätöksen – sarjapaikka säilyy sittenkin
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- HJK-hyökkääjä lainalle toiseen Veikkausliigan seuraan
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- HJK-hyökkääjä lainalle toiseen Veikkausliigan seuraan
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat
- Lyon sai pelastavan päätöksen – sarjapaikka säilyy sittenkin
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?