SJK:lle iloisia uutisia sairastuvalta

SJK saa perjantaiseen Jaro-otteluun mielekkään vahvistuksen sairastuvalta. Akseli Pelvas on taas pelikunnossa ja valmis.
– Derbyt ovat hienoja tapahtumia, ollaan pelattu jo pari derbyä talvellakin. Saadaan varmasti myös tunnelmallinen tapahtuma ja meidän fanit pystyy pistämään melkoisen tason katsomossa, mihin Jaron fanien pitää koittaa vastata, Pelvas sanoo seuran verkkosivuilla.
– Itse olen myös pelikunnossa ja käytettävissä ottelussa, ei ole enään mitään kipuja tai vaivoja, jatkaa hyökkääjä.
Perjantain kohtaamisesta SJK:lla on näillä näkymin sivussa ainoastaan kapteeni Pavle Milosavljevic, jolle tämän viikonlopun ottelut tulevat kuntoutumisen kannalta liian aikaisin. Kaikki muut pelaajat on pelikunnossa ja ilman pelikieltoja.
Oma maali puhtaana
SJK on ollut kotikentällään vakuuttava, eikä verkot ovat omassa kenttäpäädyssä soineet. Viimeisenä lukkona on maalivahti Mihkel Aksalu.
– Koko joukkue on puolustanut hyvin, eikä ole tullut paljoa vetojakaan. On tärkeää pitää kotona nolla sekä voittaa pelejä. Kotikenttä on kuitenkin kotikenttä ja sen pitää myös pysyä semmoisena.
– Eli meidän täytyy jatkaa samaa hyvää puolustusta myös Jaroa vastaan – sen varaan voimme rakentaa. Kaikki pelit alkaa puolustuksesta. Uskon kuitenkin että pystymme tekemään ainakin yhden tai kaksi maaliakin, kertoo Aksalu.
Veikkausliigan pelit 23.5.
FC Honka – IFK Mariehamn
FC Lahti – TPS
MYPA – KuPS
SJK – Jaro
VPS – RoPS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot