Championship-sarjassa tätä nykyä pelaava perinteikäs Lontoon esikaupunkijoukkue Watford on ollut melkoisessa myllerryksessä alkukaudesta. Syy ei kuitenkaan ole heikoissa esityksissä, sillä joukkue on sarjassa peräti kolmas.

Seura nimitti tiistaina managerikseen Slavisa Jokanovicin, 46, joka saapuu Englantiin Espanjan kolmostason Herculesista. Hän on aiemmin voittanut kaksi kotimaansa Serbian mestaruutta päävalmentajana Partizan Belgradissa. Hänellä on myös vaikuttava pelaajaura, ja pelasi mm. 39 ottelua Chelseassa 2000-luvun alussa.

Serbialainen on samalla jo seuran neljäs manageri tällä kaudella. Hän korvasi pestissä vain kahdeksan päivää olleen Billy McKinlayn, jonka pesti kesti kahden ottelun ajan.

Skottiluotsi oli korvannut espanjalaisen Oscar Garcian, joka luopui itse managerin paikastaan terveyssyistä. Garcia oli aloittanut Watford-managerina itsekin vasta 2. päivä syyskuuta ja ehti toimia managerina vain yhden ottelun yli.

Watford-managerina kauden alussa toimi Beppe Sannino, joka erosi 31. elokuuta. Sannino oli luotsannut seuran yli odotusten viime kaudella aina nousukarsintaan asti, missä Valioliiga-paikka jäi kuitenkin haaveeksi. Eron syyksi hän kertoi kasvaneen paineen hänen ja pelaajiensa välillä.

Watfordin omistaja Gino Pozzon mukaan viimeisin managerinvaihto, missä tappioton McKinley heitettiin romukoppaan, on seuran pitkän aikavälin suunnitelmille eduksi.