Lauri Dalla Vallen seuransa riveihin halunnut manageri: ”Näytti viimeksi mihin pystyy”
Kuva: Juha Tamminen
Englannin kolmastason League One -seuraan Crewe Alexandraan juuri sopimuksen kesään 2016 asti tehnyt Lauri Dalla Valle ei managerinsa Steve Davisin mukaan epäröinyt, kun diiliä tarjottiin.
Suomalaiskärjelle oli jäänyt seurasta hyviä muistoja kauden 2012-2013 lainasopimuksen ajalta. Tuolloin hän teki viisi maalia 10 otteluun. (maalikooste). Tunne on ollut molemminpuolista.
– Kaikki tapahtui suhteellisen nopeasti lopulta. Lauri todella halusi tulla tänne ja saimme sopimuksen sorvattua parin päivän aikana, David kommentoi seuran kotisivuilla.
Dalla Valle antoi seuralle näyttöjä vireestään seuran alle 21-vuotiaiden joukkueen ottelussa. LDV ampui joukkueen molemmat maalit 2-1-voitossa.
– Puhuin hänen kanssaan ottelun jälkeen ja kerroin tarjouksemme. Hän nopeasti teki päätöksen ja olen tyytyväinen siitä. Hän on yhä nuori, vain 23-vuotias. Se tuppaa unohtumaan, koska hän on ollut niin pitkää jo kuvioissa mukana, Davis jatkoi.
Nuoresta iästä huolimatta jo useita seuroja ja maita takana
Ikäkausimaajoukkueet läpikäynyt Dalla Valle lähti aikoinaan nuorena poikana Suomesta Liverpoolin akatemiaan (2008-2010) ja jatkoi sieltä Fulhamin organisaatioon vuosiksi 2010-2013. Usea lainasopimus myöhemmin ilman lopullista läpimurtoa, hän jatkoi matkaan hetkeksi ensin Moldeen ja sitten St. Truideniin. Viime kesänä mies jäi ilman sopimusta ja kävi ennen Englantia näytillä isänsä kotimaassa Italiassakin välillä, – Hän on ollut suurissa seuroissa, Norjassa, Italiassa ja Belgiassa ja nyt hän palasi Englantiin. Kysyin häneltä, haluaako hän jatkaa reissamista vai asettua aloilleen ja kehittyä pelaajana. – Hän nauttii tästä ja tietää, mitä voimme hänelle tarjota. Hän olin erinomainen viimeksi ja näytti mihin pystyy. Nyt saimme hänet pidemmäksi aikaa ja voimme auttaa häntä kehittymään.LUE MYÖS:
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Suomi löi Espanjan!
- Norjassa kapinoidaan VAR:ia vastaan – suurseurat yhdistivät voimansa
- Kokoonpano julki! Pikkuhuuhkajat näillä miehillä Espanjan kaatoon
- The Athletic: Nyt jysähti! Manchester Cityn talousjupakasta tuli päätös
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Suomi löi Espanjan!
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”