Hakalle kolme lupaavaa pelaajaa: ”Kaikilla mahdollisuus päästä pitkälle jalkapalloilijoina”
Kuva: Juha Tamminen
Ykkösessä ensi kaudella pelaava FC Haka on tehnyt kolmevuotiset sopimukset lupaavien hämeenlinnalaispelaajien kanssa. Maalivahti Joonas Immonen, laitapuolustaja Aapo Mäenpää ja keskikenttäpelaaja Niilo Mäenpää siirtyvät Hakaan HJS:n riveistä.
Haka on kolmikolle tuttu paikka A-junioreiden peleistä, sillä valkeakoskelaisilla ja HJS:lla on ollut sarjassa yhteisjoukkue.
– Nämä pelaajat ovat pelaajapolkunsa alussa, mutta he ovat jo ikäluokissaan osoittaneet kykynsä. Kaikki halusivat sitoutua Hakaan, joten voin olla vain iloinen ja tyytyväinen heidän valinnastaan, Hakan päävalmentaja Kari Martonen kertoo seuran verkkosivuilla.
Hakan kakkosvalmentajalle ja yhteisjoukkueen vetäjälle Lauri Hakaselle pelaajat ovat tuttuja Hämeenlinnan ajoilta.
– Jo parin vuoden ajan olen seurannut heidän kehitystään. Kaikilla on mahdollisuus päästä pitkälle jalkapalloilijoina, Hakanen huomauttaa.
Aapo ja Niilo Mäenpää, molemmat 17 vuotta keskiviikkona täyttäneet, ovat kaksoisveljiä, joista . Niilo on pelannut jo 23 poikien maaottelua ja tehnyt niissä neljä maalia. Puoli tuntia kaksoisveljeään vanhemmalla Aapolla on koossa 19 maaottelua. Syksyllä 18-vuotta täyttävä Joonas Immonen oli puolestaan varalla alle 18-vuotiaiden alkuvuodesta pelattuun Pietarin turnaukseen.
LUE MYÖS:
- Portugali päihitti Norjan Kansojen liigassa – Cristiano Ronaldo jätettiin penkille
- Irlannilta näkyvä kannanotto Israel-ottelussa – surunauhat Gazan uhreille
- Huolestuttavaa: Kansojen liigassa jälleen runsaasti loukkaantumisia
- Peli poikki, shotti huiviin ja tuoppi käteen – Werder Bremenin legendojen ottelussa oli mielenkiintoinen väliaika
- Lamine Yamal kommentoi jälleen Ballon d’Oria: ”Olen pelaaja, joka…”
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:ään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin