Ilves vahvistui entisellä Huuhkaja-pelurilla: ”Tärkeä palanen, kun tavoitteenamme on liiganousu”
Kuva: Juha Tamminen
Ilves saa kokeneen paluumuuttajan riveihinsä, kun Jussi Kujala pukee Ilveksen peliasun jälleen päällensä kahden KuPS:ssa vietetyn kauden jälkeen.
31-vuotias Kujala oli nostamassa Ilvestä Ykköseen kauden 2012 päätteeksi. Silloin Neljässä ottelussa syntyi silloin kaksi maalia. Nyt mies haluaa olla jälleen mukana Ilveksen seuraavassa haasteessa, mikä on liiganousu. Sopimus kattaa seuraavan kauden.
– Saamme todella paljon kokemusta ja pelitaitoa kerralla. Meillä rupeaa olemaan äärimmäisen kova joukkue puolustuksessa ja keskikentällä, mihin Jussiakin kaavailen. Jussi tulee olemaan yksi tärkeä palanen, kun tavoitteenamme on liiganousu, Ilves-luotsi Keith Armstrong kommentoi seuran kotisivuilla.
Ilveksestä maailmalle
Kujala lähti aikoinaan Ilveksestä Ajaxin junioriakatemiaan. Ajaxissa vierähti yhteensä neljä vuotta. Hän teki paluun Suomeen ja liigaan 2004. Liigassa hän pelasi viisi kautta, minkä jälkeen matka jatkui jälleen Hollantiin De Graafschapin riveihin. Lopullinen paluu Suomeen tapahtui kauden 2012 lopussa. Ilveksen kasvatti on pelannut kotoisessa liigassa 155 ottelua TamUn, KuPS:n ja TPS:n riveissä tehden niissä 10 maalia. Kujalan viime kausi KuPS:ssa jäi torsoksi loukkaantumisen vuoksi. Hän pelasi vain kuudesti kauden lopussa. Kujala on edustanut Suomen maajoukkuetta jokaisessa ikäluokassa ja pelannut niissä yhteensä 67 kertaa. Aikuisten tasolla maaotteluita on kertynyt 9 kappaletta, joista 4 on A-maaottelua. Ilves palaa tositoimiin joululoman jälkeen maanantaina. Tällä hetkellä kasassa on 18 pelaajasopimusta. Sopimuspelaajat: Mika Hilander, Gustav Långbacka, Antti Kuusinen, Antti Hynynen, Topias Järvelä, Tatu Miettunen, Tomi Petrescu, Lauri Ala-Myllymäki, Ibrahim Köse, Mika Lahtinen, Henri Malundama, Jaakko Juuti, Jaakko Rantanen, Jonne Hjelm, Heikki Aho, Samu Nieminen, Eero Korte ja Jussi Kujala.LUE MYÖS:
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”