RoPS teki mielenkiintoisen kaappauksen: ”Urheilullinen geeniperimä”
Rovaniemen Palloseuran tulevan Veikkausliiga-kauden joukkue alkaa pikku hiljaa rakentua, kun joukkue on solminut jälleen kaksi uutta pelaajasopimusta.
Maarianhaminassa kahtena viime kautena pelannut turkulaislähtöinen puolustava keskikenttäpelaaja Tomas Hradecky siirtyy ”saarelta” pohjoiseen 1+1-vuotisella sopimuksella.
Toinen tuore sopimuspelaaja on RoPS:n riveissä Veikkausliigassa jo esiintynyt nuorukainen, myös keskikentällä viihtyvä 19-vuotias Olli Pöyliö, joka on tehnyt joukkueensa kanssa 1+1-vuotisen jatkosopimuksen.
Hradecký tulee RoPS-luotsi Juha Malisen mukaan paikkaamaan sitä aukkoa, mikä joukkueella oli viime kaudella keskikentällä puolustavien pelaajien kohdalla.
– Se oli meillä haavoittuva paikka ja Tomas on mies juuri sille paikalle. Hän on osoittanut Maarianhaminassa olevansa liigatasoinen pelimies, maltillinen puolustava keskikentän pelaaja, joka pystyy pelaamaan myös topparina, Malinen kertoo.
”Urheilullinen geeniperimä”
Tomas Hradecky on maajoukkuevahti Lukas Hradeckyn veli. Toinen veli Matej on pelannut myös liigaa FC TPS:n riveissä. – Kaveri omaa todella urheilullisen geeniperimän, sillä isä on entinen huippu-urheilija ja molemmat veljet Lukas ja Matej ovat kovan luokan jalkapalloilijoita. – Niinpä odotankin, että Tomas nousee meillä tulevalla kaudella vielä aivan uudelle tasolle pelaajana ja saadaan RoPS:sta mies ulkomaan kentille. Pöyliöstä Malinen odottaa myös tulevalla kaudella kovan luokan pelimiestä. – Ollilla on koulu ja armeija käytynä huhtikuun alussa, joten silloin hänellä on mahdollisuus näyttää että murtautuu joukkueen pelaavaan kokoonpanoon. Se pitää olla nuorella miehellä tavoitteena ja sen mahdollisuuden haluamme Lapin omalle pojalle antaa.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn