Veikkausliigaan nousseen Ilveksen päävalmentaja Armstrong: ”Vahvistuksia tulee hyökkäyspäähän”
Seitsemän vuoden tauon jälkeen valmennustöihin palaava viisinkertainen suomenmestarivalmentaja Keith Armstrong teki viime lokakuussa kaksivuotisen sopimuksen Ykkösessä pelaavan Tampereen Ilveksen kanssa.
Tammikuussa Ilves nousi kuitenkin kabinettipäätöksellä Veikkausliigaan, kun jo aiemmin lisenssittä jääneen FC Hongan lisäksi myös MYPA heitettiin ulos sarjasta.
– Aika outo fiilis siitä tuli. Korostin kuitenkin heti pelaajille, että he ansaitsivat nousun, niin kuin ansaitsi valmentaja Mika Malinenkin. Pelaamalla tullut Ykkösen kolmas sija oli se, mikä nousun toi.
– Kiirettä on päätöksen jälkeen pitänyt. On pitänyt sopia Liigacupotteluita, miettiä pelaajahankintoja sekä budjettia seurajohdon kanssa. Minulla on sopimus myös kommentaattorin töistä, ja nekin pitää hoitaa, Armstrong toteaa SuomiFutis-sivustolle.
Armstrongin mukaan joukkuetta ollaan vielä vahvistamassa ennen kaikkea hyökkäyksen osalta.
– Meillä on oikein hyvä runko kasassa, mutta tarvitsemme vielä pari kirsikkaa kakun päälle. Joukkue on rakennettu Ykköseen, ja liiga on kuitenkin eri asia.
-20 pelaajasopimusta on jo tällä hetkellä kasassa, mutta uusia pelaajia on tulossa. Vahvistuksia tulee vielä ainakin hyökkäykseen.
Matti Heikkilä
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- Virallista: Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Virallista: Bayern München teki jatkosopimuksen Harry Kanen kanssa
- Mestarien liigassa tehtiin historiaa – suomalaisseuran karmea ennätys ei silti rikkoutunut
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Virallista: Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Mestarien liigassa tehtiin historiaa – suomalaisseuran karmea ennätys ei silti rikkoutunut