Kaksi suomalaista mukana Puolan cupin finaalissa: ”Kaikki mahdollisuudet tuplaan”
Kuva: Getty Images
Kasper Hämäläinen ja Paulus Arajuuri taistelevat lauantaina Puolan cupin voitosta.
Kaksikon edustama Lech Poznan kohtaa Puolan cupin taatusti kuumassa finaalissa Legia Varsovan. Ottelu pelataan Varsovassa, Puolan kansallisstadionilla. Lech Poznan matkusti Varsovaan suoraan keskiviikon ottelun jälkeen.
Legia ja Lech taistelevat myös Puolan pääsarjan Ekstraklasan voitosta. Jäljellä on vielä seitsemän ottelua. Kun pisteet runkosarjan jälkeen puolitetaan, eroa joukkueiden välillä on vain piste ennen yläloppusarjan alkua.
– Meillä on vielä kaikki mahdollisuudet tuplaan. Lauantainen cup-finaali on yksi tärkeimpiä pelejä tällä kaudella, Hämäläinen sanoo SuomiFutis-sivustolle.
– Uusi valmentaja on puhunut koko kauden, että cup on tärkeä. Totta kai myös sarja sitä on.
Hämäläinen on joukkueensa paras maalintekijä. Hän on viimeistellyt Puolan pääsarjassa tällä kaudella jo kymmenen maalia. Katseet kohdistuvat suomalaiseen taatusti myös lauantaina.
– Oma kausi on mennyt ihan hyvin. Ylä- ja alamäkiä on aina. Joskus menee paremmin ja joskus huonommin, vähän kuin koko joukkueella.
Kymmenen osumaa on samalla Hämäläisen henkilökohtainen maaliennätys.
Samalla kun Suomessa riehaannutaan vapun viettoon, Lechin suomalaiskaksikko keskittyy kauden tärkeimpään otteluun. Todennäköisesti ilman tippaleipiä ja simaa.
– En ole kuullut, että täällä vappua juhlittaisiin, Hämäläinen naurahtaa.
Cupin finaali Lechin ja Legian välillä pelataan lauantaina Suomen aikaa klo 17.00.
Matti Heikkilä
LUE MYÖS:
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Suomi löi Espanjan!
- Norjassa kapinoidaan VAR:ia vastaan – suurseurat yhdistivät voimansa
- Kokoonpano julki! Pikkuhuuhkajat näillä miehillä Espanjan kaatoon
- The Athletic: Nyt jysähti! Manchester Cityn talousjupakasta tuli päätös
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Suomi löi Espanjan!
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”