Sergelin torilla tavataan – Ruotsi voitti EM-kultaa huikean trillerin päätteeksi
Kuva: Getty Images
Portugalin ja Ruotsin välinen alle 21-vuotiaiden EM-finaali on päättynyt. Ottelu päättyi rangaistuspotkukilpailun jälkeen Ruotsin voittoon. Jatkoajan jälkeen tilanne oli maaliton. Tämä on Ruotsin historian ensimmäinen EM-kulta tässä ikäluokassa.
Ottelu alkoi Portugalin toiveiden mukaisesti. Ensimmäisen kymmenen minuutin aikana joukkueella oli kaksi huippupaikkaa. Ensin Ricardo Pereira laukoi kuudentoista rajan nurkilta hieman ohi Ruotsin maalin. Hetken päästä Sergio Oliveiran vapaapotku osui ylärimaan.
Ottelun alun jälkeen Portugalin paikat vähenivät. Ruotsi keskittyi vastahyökkäyksiin ja puolusti kurinalaisesti koko ensimmäisen puoliajan saamatta kuitenkaan kunnon maalipaikkoja. Puoliajalle mentäessä iso kysymys oli se, jaksaisiko Ruotsi juosta Portugalin perässä toisenkin puoliajan.
Peli kääntyy vähitellen Ruotsille
Toisen puoliajan alussa Ruotsilla oli sen illan ensimmäinen huippupaikka, kun Isaac Thelin tiputti päällään pallon John Guidettille, jonka tyylikäs laukaus rangaistusalueen sisältä painui vain hieman yli maalin. Pallo pysyi aluksi toisellakin puoliajalla Portugalilla. Vaihdosta tulleen Iuri Medeirosin mainio haasto päättyi 63. minuutilla laukaukseen, joka oli lähellä mennä taka-alakulmaan. Portugali ei kuitenkaan päässyt enää huippupaikoille. Lusitaanien pelaamisesta paistoi tietty kiire. Päävalmentaja Rui Jorgekin käytti kolmannen vaihdon jo 70. minuutilla. Ruotsi jatkoi tiivistä oman alueen keskustan puolustamista uskoen omaan pelisuunnitelmaansa. Yllättäen Portugali alkoi vaikuttaa väsyneeltä ja Ruotsi sai pidettyä enemmän palloa. 79. minuutilla Guidetti oli toisessa huippupaikassaan, mutta ruotsalaisen laukaus osui Portugalin puolustajan jalkaan. Vain viitisen minuuttia edellisestä tilanteesta Guidetti oli nokikkain Portugalin maalivahti José Sán kanssa. Ruotsalaiskärjen viimeistely päätyi kuitenkin huipputorjunnan tehneen Sán jalkoihin. Hyvistä paikoista huolimatta ottelu oli varsinaisen peliajan jälkeen maalittomassa tasatilanteessa.Jatkoaika ruotsalaisten hallussa
Ruotsin hyvä ote jatkui jatkoajalla. Parhaat paikat olivat jatkoajan ensimmäisellä puoliskolla. Noin neljän minuutin jälkeen Abdul Khalilin laukaus vasemmasta laidasta oli lähellä upota takakulmaan. Khalililla oli toinenkin hyvä paikka jatkoajan ensimmäisellä 15-minuuttisella. Kumpikaan joukkue ei onnistunut jatkoajalla tekemään maalia, joten ottelu eteni rangaistuspotkukilpailuun. Rangaistuspotkukilpailun voitti Ruotsi 4-3. Ruotsalaisista epäonnistui Khalili. Portugalin joukkueesta epäonnistuivat Ricardo Esgaio ja viidentenä laukonut superlupaus William Carvalho, jonka heikko suoritus varmisti Ruotsille EM-kullan. Ruotsin maalivahti Patrik Carlgren nousi kahdella rankkaritorjunnallaan illan sankariksi.LUE MYÖS:
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Suomi löi Espanjan!
- Norjassa kapinoidaan VAR:ia vastaan – suurseurat yhdistivät voimansa
- Kokoonpano julki! Pikkuhuuhkajat näillä miehillä Espanjan kaatoon
- The Athletic: Nyt jysähti! Manchester Cityn talousjupakasta tuli päätös
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Suomi löi Espanjan!
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”