Interille tukku hyökkäyspään sopimuksia – ”Tämä oli jo läpimurron kausi”
Kuva: Juha Tamminen
FC Inter on käyttänyt Solomon Duahin, Philip Njokun ja Juho Salmisen sopimuksissa olleet jatko-optiot. Njokun sopimus jatkuu option käytön myötä kauden 2017 loppuun saakka, kun taas Duahin ja Salmisen optiot koskevat kautta 2016.
– Duahille tämä oli jo pienen läpimurron kausi ja toivon että hän pystyy vielä parantamaan ensi vuonna. Uskon hänen voimaominaisuuksiensa kehittyvän talven harjoittelulla, jonka lisäksi toivon häneltä lisää tasaisuutta ottelusta toiseen, Interin päävalmentaja Job Dragtsma kertoi seuran kotisivuilla.
Testijakson kautta joukkueeseen helmikuussa liittynyt nigerialainen Njoku pelasi debyyttikaudellaan 24 liigaottelussa ja teki niissä 4 maalia. Hyökkääjänä sekä laidalla että keskellä pelannut Njoku joutui välillä tuuraamaan myös keskikentän pelipaikoilla.
Liedon Pallon kasvatti Juho Salmiselle päättynyt kausi oli toinen Veikkausliigassa. Hyökkäyksen vasemmassa laidassa pääasiassa pelanneen 20-vuotiaan Salmisen kauden saldo oli 12 liigaottelua.
Hyökkääjät @DuahSolomon, Juho Salminen ja Philip Njoku jatkavat Interissä. fcinter.fi/uutiset/2015/1… #fcinterturku
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne

- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn