Veikkausliigan nousijajoukkueen kultakimpale jatkaa – ensi kaudella kaksoisrooli

Kuva: Juha Tamminen
Espanjalaishyökkääjä Pablo Couñago pelaa PK-35 Vantaan paidassa myös ensi kaudella.
Veikkausliigaan ensi kaudeksi liigakarsintojen kautta noussut PK-35 Vantaa saa pitää maalitykkinsä riveissään. Couñago, 36, ilmoitti perjantain tiedotustilaisuudessa jatkavansa pelaajauraansa PK-35:ssä.
PK-35 yhtiöittää edustusjoukkueen toiminnan ensi kaudelle. Yhtiön osakkaita ovat Couñago, puheenjohtaja Markku Hynninen ja päävalmentaja Shefki Kuqi. Counagon ja Kuqin on tarkoitus vastata urheilullisesti puolesta, Hynnisen talouden johtamisesta.
Couñago myöntää tilanteen olevan hänelle uusi ja jännittävä. Ensi kaudella hän vastaa muustakin kuin vastustajan verkon heiluttamisesta.
– Tiedän, että ensi kauden tilanne voi olla hiukan outo ja ymmärrän sen. Haluan kuitenkin jatkaa pelaamista, koska minusta tuntuu, että voin auttaa joukkuetta, päättyneellä kaudella 17 maalia Ykkösessä viimeistellyt Couñago sanoi.
– Jos siitä (kaksoisroolista) tulee ongelma, meidän täytyy ehkä tehdä päätös ja elää sen kanssa, hän jatkoi.
Couñago saapui Suomeen viime keväällä, kun hän liittyi Kuqin tuolloin valmentamaan FC Honkaan. Hän teki kahdeksassa Veikkausliigan ottelussa viisi maalia. Couñago ja Hongan muut espanajalaispelaajat saivat kaudella 2014 pelata vasta Suomen siirtoikkunan auettua elokuussa.
Samaan aikaan Kuqin kanssa englantilaisessa Ipswichissä pelannut Couñago oli kova tekijä Espanjan maajoukkueessa nuorempana. Kärkimies voitti alle 20-vuotiaiden MM-turnauksen maalikuninkuuden vuonna 1999.
Christos Zavros
Twitter: @CZavros
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Ennakkopaketti liigakarsintaan TPS-KTP: Mistä näet pelin, kommentit
- Ennakkopaketti Konferenssiliigan otteluun Breiðablik-KuPS: Mistä näet pelin, valmentajien kommentit
- HJK hävisi taas Veikkausliigassa – Miika Nuutinen: ”Liian tuttu kaava”
- Useita murskajaisia – näin pelattiin Mestarien liigassa
- Hämmentävä ottelu: HJK suli karmealla tavalla!
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Casper Terhon valmentaja vaihtumassa Belgiassa
- Kaksi punaista, yhdeksän maalia, epäonnistunut pilkku – PSG murjoi Mestarien liigassa
- Bayern-tähden loukkaantumisesta hyviä uutisia
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Hämmentävä ottelu: HJK suli karmealla tavalla!
- HJK hävisi taas Veikkausliigassa – Miika Nuutinen: ”Liian tuttu kaava”
- Useita murskajaisia – näin pelattiin Mestarien liigassa
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Kaksi punaista, yhdeksän maalia, epäonnistunut pilkku – PSG murjoi Mestarien liigassa
- Casper Terhon valmentaja vaihtumassa Belgiassa