Barcelonalle murskavoitto, ennätys ja paluu sarjan kärkeen – Messin aiheuttama avausmaali jäi puhuttamaan
Barcelona otti keskiviikkona selkeän kotivoiton Real Betisistä Espanjan pääsarjassa. Katalaanit olivat lopulta parempia maalein 3-0 (2-0).
Betisille jäi ottelussa jossiteltavaa, tai ainakin sen avausmaalista. Vajaan puolen tunnin pelin jälkeen Betisin maalivahti Adan tuli kovaa ulos maaliltaan ja nyrkkeili keskityspallon väljemmille vesille. Samalla espanjalaismolarin kylki osui kotijoukkueen tähtipelaajan Lionel Messin päähän. Tilanteesta vihellettiin Barcelonalle rangaistuspotku, vaikka Adan osui selkeästi ensimmäisenä palloon. Erotuomari ei kuitenkaan viheltänyt tilannetta veskarin eduksi, vaan päinvastoin.
Rankkaria asettui laukomaan Neymar, mutta brasilialaisen nosto osui ylärimaan. Paluupallon ohjasi sisään epäonnekseen Betisin saksalaispakki Heiko Westermann, joka loukkaantui samassa tilanteessa. Hänet vaihdettiin kentältä pian tämän jälkeen.
Blaugrana lisäsi johtoaan vain pari minuuttia myöhemmin Messin toimesta. Toisen jakson alussa Luis Suarez vei isännät jo kolmen maalin johtoon. Uruguaylainen teki illan toisen osumansa 80. minuutilla, kun hän päätti hienon yhteistyökuvion Neymarin ja Adrianon kanssa maaliin.
Voitto nosti Barcelonan takaisin La Ligan kärkeen ja ohi ottelun enemmän pelanneen Real Madridin. Joukkueiden ero on kaksi pistettä.
Barca teki ottelussa myös ennätyksen. Joukkue rikkoi Real Madridin yhden kalenterivuoden maaliennätyksen. Real teki 178 maalia kaudella 2014, nyt Barcalla on kasassa 180 maalia.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Real Madrid teki sen taas! Lopun ihmenousulla Mestarien liigan finaaliin
- Neljännen sarjatason VJS antoi kylmää kyytiä veikkausliigaseuralle Suomen Cupissa
- HIFK:sta tuttu Beto kertoi ajastaan Suomessa: ”Unettomuus vaikutti minuun henkisesti todella paljon”
- Karl-Heinz Rummenigge kritisoi Bayern Münchenin valmentajahakua – käytti Pep Guardiolaa esimerkkinä
- Diego Maradonan kadonnut palkinto ilmestyi vuosikymmenten jälkeen – huutokauppa odottaa jättisummaa
- PSG:n Luis Enrique: ”Jalkapallo on joskus niin epäreilua”
- Katso! Kylian Mbappé marssi pois haastattelusta – pyöritteli silmiään toimittajan kysymykselle
- ”Uskomatonta!” – Mestarien liigan finaali jää Dortmund-legendan viimeiseksi peliksi seurassa
- Borussia Dortmundin seuraikoni sysäsi PSG:n ulos Mestarien liigan finaalista
- Lähde: PSG solmimassa jatkoa supertähtensä kanssa

- Zinédine Zidane kiisti huhut huippupestistä
- Lähde: PSG solmimassa jatkoa supertähtensä kanssa
- Luis Enriqué oppinut vain tämän lauseen Ranskassa
- Diego Maradonan kadonnut palkinto ilmestyi vuosikymmenten jälkeen – huutokauppa odottaa jättisummaa