Sarjanousija pestasi kokemusta ja nuoren lupauksen
Kuva: Juha Tamminen
Karsintojen kautta kaudeksi 2016 Veikkausliigaan noussut pK-35 Vantaa vahvistaa rivejään tasaiseen tahtiin. Nyt Shefki Kuqin haaviin on tarttunut muun muassa 225 liigaottelua pelannut Ilari Äijälä.
PK-35 Vantaa on solminut ensi kaudelle kolme uutta pelaajasopimusta. Ilari Äijälä, Daniel Kollar ja Aleksi Ristola siirtyvät Punamustien riveihin kaksivuotisilla sopimuksilla.
29-vuotias Äijälä on kolmikon kokenein liigapelaaja, sillä hänellä on tilillään yli 200 pääsarjaottelua. Äijälä on pelannut Veikkausliigaa aikaisemmin HJK:n, FC KooTeePeen, MyPan, FC Hongan ja viime kaudella KTP:n paidassa. Lokakuun nousukarsintaotteluissa Äijälä pelasi vielä PK-35 Vantaata vastaan.
Puolustuksen tai keskikentän vasemmalla laidalla pelaava helsinkiläinen Äijälä on Punamustien päävalmentajalle Shefki Kuqille ennestään tuttu pelaaja. Hän pelasi Kuqin alaisuudessa FC Hongassa kaudella 2014. Äijälä on pelannut urallaan yhden aikuisten maaottelun ja useita eri ikäluokkien nuorisomaaotteluita. Hän kuului myös alle 21-vuotiaiden vuonna 2009 EM-lopputurnauksessa pelanneeseen joukkueeseen.
Maalivahtina pelaava Kollar siirtyy Vantaalle PS Kemistä, joka taisteli viime kaudella PK-35 Vantaan kanssa tiukasti noususta Veikkausliigaan. Lopulta molemmat onnistuivat nousutavoitteessaan, mutta 21-vuotiaan Kollarin torjuntatyöt jatkuvat viime kauden kilpakumppanin riveissä. Äijälän tavoin myös Kollar on Kuqille tuttu pelaaja, sillä hän vartioi FC Hongan maalia kaudella 2014. Kollar on pelannut myös Suomen nuorisomaajoukkueissa.
Helsinkiläiselle Ristolalle PK-35 Vantaa on tuttu seura, sillä hän pelasi Myyrmäessä jo kausina 2010-2011. Hyökkääjänä pelaava Ristola viimeisteli tuolloin 41 ottelussa 15 maalia. Veikkausliigaa Ristola on pelannut aikaisemmin TPS:n, FC Hongan, MyPan ja viime kaudella FC Lahden paidassa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Robin Lod vaihtaa seuraa MLS:ssä
- Veikkausliigassa säväyttänyt Manasse Kusu löysi uuden seuran
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Virallista: Robin Lod vaihtaa seuraa MLS:ssä
- Veikkausliigassa säväyttänyt Manasse Kusu löysi uuden seuran
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin