HIFK-organisaatio selkiytyy: Urheilutoimenjohtajana jatkaa entinen pelaaja
Kuva: Juha Tamminen
Kaudella 2015 HIFK:n urheilutoimenjohtajana aloittanut Henri Määttä jatkaa tehtävissään myös kaudella 2016. Pelaajaurallaan HIFK:ta kaudet 2008-2010 edustanut Määttä, 27, on työskennellyt HIFK:n organisaatiossa syksystä 2013 lähtien.
– On etuoikeus olla osa IFK-perhettä. IFK on perinteikäs seura, jolla on valtava potentiaali olla iso ja mahtava myös jalkapallossa jonain päivänä. Se tuo lisämotivaatiota päivittäiseen tekemiseen, niin kentälle kuin taustoihinkin. Matka on vielä kesken, mutta oikealla tiellä ollaan, Määttä sanoi HIFK:n verkkosivuilla.
Määttä vastaa edustusjoukkueen urheilullisesta menestyksestä, yhdessä seuran hallituksen kanssa. Määtän pääasiallisena vastuualueena on joukkueen rakentaminen yhteistyössä päävalmentaja Jani Honkavaaran kanssa.
– Olemme erittäin tyytyväisiä Määtän osaamistaitoon ja panokseen joukkueen rakentamisessa. Seuran taloudelliset resurssit huomioiden Määttä on onnistunut joukkueen rakentamisessa hyvin yhdessä päävalmentaja Jani Honkavaaran kanssa. On hienoa, että Määttä jatkaa tärkeätä työtä seurassa, HIFK:n toimitusjohtaja René Österman kertoo.
HIFK:lla on pelaajasopimukset ensi kaudeksi kahden maalivahdin ja 20 kenttäpelaajan kanssa.
– Meillä on tänä vuonna parempi joukkue kuin viime kaudella. Olemme saaneet joukkueeseen juuri niitä pelaajia, joita olemme halunneet. Kentällä tullaan näkemään taisteleva ja logon eteen pelaava joukkue. Tarkoitus on vielä vahvistaa ryhmää ennen kauden alkua, Määttä totesi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn