Veikkausliiga-seura vahvistui laitahyökkääjällä – ”Todella hyvät fiilikset”
Kuva: Juha Tamminen
PK-35 Vantaa on solminut sarja-avauksen kynnyksellä sopimuksen laitapelaaja Kevin Mombilon kanssa. 22-vuotiaan Mombilon sopimus kattaa kauden 2016. Oikealla laidalla viihtyvä Mombilo on kärsinyt viime viikkoina loukkaantumisista, joten hän ei todennäköisesti ole käytettävissä lauantaina pelattavassa Suomen Cupin HIFK-ottelussa.
Viime kaudella Mombilo edusti Punamustien tapaan Ykköstä pelannutta porilaista FC Jazzia. Sitä ennen hän vietti kolme kautta FC Hongassa. Kolmen FC Hongassa vietetyn kauden aikana Mombilo pelasi Veikkausliigassa 39 ottelua ja viimeisteli niissä kaksi maalia. PK-35 Vantaan valmennusosasto on Mombilolle tuttu jo espoolaisseurasta, sillä Shefki Kuqi ja Jose Riveiro toimivat kaudella 2014 FC Hongan valmentajina.
Juniorivuosinaan useaa seuraa edustanut Mombilo on pelannut kymmenen vuotta sitten yhden kauden myös PK-35:n junioreissa. Lisäksi Mombilo on pelannut useita otteluita Suomen nuorisomaajoukkueissa.
Mombilo liittyi Punamustien riveihin hyvillä mielin. Hän uskoo, että Myyrmäessä nähdään alkavalla kaudella yllätysvalmis miehistö.
– Nyt on todella hyvät fiilikset. Valmentajat ja melkein puolet joukkueesta olivat entuudestaan tuttuja, joten jengiin oli helppoa tulla sisään, Mombilo totesi.
– Vaikka PK-35 Vantaa pelasi viime kaudella Ykköstä, uskon meidän yllättävän monet joukkueet. Olemme menneet kovaa, enkä malta odottaa kauden alkua!
Lähde: PK-35 Vantaan verkkosivut
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lukas Hradeckyn AS Monaco haluaa Romelu Lukakun
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Santi Cazorlan upea ura on tullut päätökseen
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Virallista: Gnistanin keskikenttäpelaaja siirtyy SJK:hon
- VPS hankki Ghanan maajoukkuepelaajan pitkällä diilillä
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon