FC Inter on pakkovoiton edessä – Shefki Kuqi: ”Pitää pystyä pitämään pää kylmänä”
FC Inter tarvitsee ehdottomasti voiton sunnuntaina vieraissa PK-35 Vantaata vastaan, mutta sekään ei välttämättä riitä.
Inter on nimittäin pisteen päässä HIFK:n takana suorasta säilymisestä. Mikäli siis HIFK voittaa RoPS:n vieraissa, tarvitsee Interin silloin toivoa PS Kemin tappiota Kuopiossa.
PS Kemikin voi vielä joutua karsintaan, jos se häviää oman ottelunsa samaan aikaan, kun Inter ja HIFK voittavat. PS Kemillä on kolmikosta selkeästi huonoin maaliero. Näistä joukkueista yksi joutuu liigakarsintaan TPS:ää vastaan, sillä PK-35 on jo pudonnut sarjasta.
– He tulevat varmasti tekemään ottelusta meille vaikean ja siihen meidän pitää olla myös valmiina. Pitää pystyä pitämään pää kylmänä ja pelaamaan omalla tasollamme, Interin päävalmentaja Shefki Kuqi kertoo seuransa verkkosivuilla.
– Treeneissä on ollut hyvä vauhti päällä koko viikon. Pelaajat ovat valmiina sunnuntain peliin. Meillä ei ole pelikieltoja ja käytännössä koko pelaajisto on käytössä, vaikka joitakin kolhuja aina on. Tämä on aina hienoa ja antaa hyvät lähtökohdat huomiseen.
PS Kemi 35 pistettä, maaliero -18
HIFK 33 pistettä, maaliero -4
FC Inter 32 pistettä, maaliero -12
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- KuPSin päävalmentajanimitys kerää irvailua – ”Taitaa aueta pullo heti uudelleen”
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Expressen: HJK:sta tuttu maalivahti herättää kiinnostusta Allsvenskanissa