Arsene Wenger myöntää virheensä – vasta nyt saanut tähtensä oikeaan rooliin

Alexis Sanchez on ollut merkittävässä roolissa siinä, että Arsenal taistelee tällä kaudella jopa Valioliigan mestaruudesta.
Chileläiskärki on viimeistellyt jo 11 maalia vaikka alkukausi olikin miehelle hankala.
Arsenalin manageri Arsene Wenger myöntää seuran verkkosivuilla, että Sanchezin rooli keskushyökkääjänä on vasta loppusyksystä löytänyt uomansa.
– Hän saa sillä paikalla enemmän vapauksia ja hänen tekniikkansa tulee paremmin esille, Wenger huomauttaa.
– Olen aina nähnyt Alexisin kyvyt, mutta peluuttaessani häntä pari vuotta sitten sillä paikalla oli väärässä. Silloin hän ei sopeutunut keskelle ja muistan jopa ottaneeni hänet kerran Evertonia vastaan puoliajalla vaihtoon, Wenger jatkaa.
Wengerin mukaan Olivier Giroudin vammat olivat yksi syy sille, että hän peluutti jääräpäisesti Sanchezia kärjessä vaikka tulosta ei heti tullut.
– Joskus kun sinulla on paljon pelaajia, niin et voi paineen alla kokeilla pitkään sellaista juttua joka ei heti toimi.
Arsenal kohtaa tänään Valioliigassa Stoken. ”Tykkimiehet” on ennen viikonlopun kierrosta sarjakakkosena vain kolme pinnaa kärkijoukkue Chelsean perässä.
Arsenalin ja Stoken välistä Valioliigan ottelua voi seurata suorana lähetyksenä lauantaina 10.12. Viasat Jalkapallo -kanavalla ja verkkopalvelu Viaplayssa kello 17.00. Viasatin ohjelmatiedot tulevista jalkapallo-otteluista löydät täältä.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”