Kulttipelaaja siirtyy AC Ouluun: ”Pidin perheeni kanssa palaverin”
Kuva: Juha Tamminen
AC Oulu ja Tuomas Mustonen, 31, ovat allekirjoittaneet pelaajasopimuksen kaudelle 2017. Mustonen pelasi viime kaudella Veikkausliigassa HIFK:n paidassa sekä Kakkosen Gnistanissa.
Mustonen on pelannut uransa aikana Kakkosessa Gnistanin paidassa 164 ottelua, joissa hän on iskenyt hurjat 98 maalia. Ykkösessä mieheltä löytyy kokemusta Käpylän Pallon sekä HIFK:n paidasta. Ykkösen otteluita on kertynyt 42, joissa on syntynyt 11 maalia. Veikkausliigassa HIFK:n riveissä tilille on kertynyt kuusi ottelua.
– Halusin siirtyä seuraan, jossa on tavoitteellisuutta. Viime kauden jälkeen pidin perheeni kanssa palaverin, ja mietin että haluaisin vielä mahdollisuuden panostaa täysillä futikseen.
– Oulun päässä Markus ”Mako” Heikkinen oli heti kiinnostunut, joten asiat lähtivät nopeasti rullaamaan eteenpäin. Halusin löytää mahdollisimman hyvän paketin, missä voin sovittaa yhteen futiksen ja perheen. Oulussa on vaimon kautta jo valmiina tuttuja ja sukulaisia, joten AC Oulu oli minulle erittäin hyvä vaihtoehto.
Mustonen on tullut tunnetuksi varsinkin Gnistanissa pituushyppy-tuuletuksestaan, jonka hän usein teki maalin jälkeen Oulunkylän kentällä, lue lisää tästä linkistä.
Lähde: AC Oulu
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Hurja korruptioväite MM-kisoissa! Vaikuttiko Donald Trump isoon päätökseen?
- Cristiano Ronaldo puhui tulevaisuudestaan Portugalin maajoukkueessa
- Pelikielto kumottiin – MM-tähti saa sittenkin pelata
- TMW: Useat seurat Niklas Pyyhtiän kintereillä – neuvottelut käynnissä
- Kreikkalaismedia: Kreikan mestari hankkimassa Kaan Kairisen – seurat päässeet sopuun siirtokorvauksesta
- 13 vuotta huipulla riitti – nyt Niklas Süle kertoo, miksi valitsi amatöörijalkapallon
- Paraguayn valmentaja selitti syitä julkisuudessa tuomitulle pelitavalle
- Tilastot paljastavat: Onko tässä MM-kisojen pahin floppi?
- Lähde: Siirto on lähellä – nähdäänkö suomalainen Mestarien liigassa?
- Espanjan keskikenttäpelaaja tuo esiin uuden näkökulman Cristiano Ronaldosta
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Kylian Mbappé latasi suorat sanat MM-vastustajasta – ”He eivät pelanneet jalkapalloa”
- Paraguayn koiruudet eivät riittäneet – Kylian Mbappé ampui Ranskan puolivälieriin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Didier Deschamps paljasti – Kylian Mbappéa jouduttiin suojelemaan tulisessa MM-ottelussa
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Lähde: Siirto on lähellä – nähdäänkö suomalainen Mestarien liigassa?
- Ranskan MM-tähti kritisoi neljännesvälierien tuomaritoimintaa – ”30 rikettä ilman varoitusta”
- LIVESEURANTA: Brasilia kohtaa huimassa ottelussa Norjan!