FC Interin uusi tulokas koki harmillisen yllätyksen pelattuaan Ruotsissa: ”Reissu opetti paljon”
Täksi kaudeksi JJK:sta FC Interiin siirtynyt laitapelaaja Niko Markkula debytoi jo 18-vuotiaana Veikkausliigassa JJK:n paidassa. Markkula kertoi Inter TV:n haastattelussa muun muassa lyhyeksi jääneestä visiitistä Ruotsiin.
Markkula siirtyi vuonna 2013 Eskilstuna Cityyn, joka pelasi tuolloin Ruotsin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla. Mies teki seuran kanssa kahden vuoden sopimuksen, mutta visiitti jäi lopulta yhdeksän kuukauden mittaiseksi.
– Se reissu opetti paljon. Joukkue ei ollut ihan sellainen, mitä odotin. Siellä harjoiteltiin illalla ja tekeminen oli enempi hauskanpitoa. En halunnut vielä lyödä nappuloita naulaan ja lähdin hakemaan uutta puhtia Suomesta, Markkula sanoi.
Markkula siirtyi Ruotsista takaisin JJK:hon. Kolmen Ykkösessä vietetyn kauden jälkeen Markkula tekee paluun Veikkausliigaan Interin paidassa.
– Tarkoitus olisi pelata hyvä kausi ja sitten jos mahdollisuus tulee, niin lähteä vielä ulkomaille, Markkula avasi tulevaisuuttaan.
Lähde: FC Inter
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé