Eurooppa-liigan karsinnat alkavat – SJK:lla ja VPS:lla hämmentävä saldo
Kuva: Juha Tamminen
Eurooppa-liigan ensimmäinen karsintakierros pyörähtää käyntiin torstaina ja mukana on kolme suomalaisjoukkuetta.
SJK, HJK ja VPS aloittavat kaikki urakkansa tältä kierrokselta. SJK kohtaa islantilaisen KR:n vieraissa, HJK walesilaisen Connah’s Quayn niin ikään vieraissa ja VPS slovenialaisen Olimpija Ljubljanan kotonaan.
Betsafen sivuilla nostetaan esiin melkoisen tyly tilasto pohjalaisjoukkueitten osalta. Kumpikaan ei ole koskaan onnistunut eurokentillä saalistamaan edes tasapeliä vieraskentällä.
SJK:lle esiintyminen eurokentillä on kolmas perättäinen ja samalla kolmas kaikkiaan. Otteluita on tätä ennen koossa neljä ja niistä vain viime kaudella kotiottelussa BATE Borisovia vastaan SJK on onnistunut pisteiden saalistamisessa ja maalinteossa ottelun päätyttyä lukemin 2-2.
VPS:lle esiintyminen eurocupeissa on kaikkiaan viides. Toista karsintakierrosta pidemmälle Eurooppa-liigassa tai sen edeltäjässä UEFA cupissa vaasalaiset eivät ole koskaan edenneet. Toisaalta kaikkiaan viidessä pelaamassaan otteluparissa VPS ei ole yhdessäkään hävinnyt kotiotteluaan – ja puolestaan hävinnyt kaikki vierasottelunsa.
Lue lisää ennakointia Betsafen sivuilta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-jymypaukku lipui Kongon käsistä – Harry Kane ampui Englannin neljännesvälieriin
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Ruotsalaiset valittivat tuomaroinnista Ranskaa vastaan – ”Sain kyynärpäästä naamaan”
- Brasilian luottopelaaja sivussa neljännesvälierästä – MM-kisat ohi?
- Ecuador putosi MM-kisoista – valmentaja jättää paikkansa
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Marcelo Bielsa latasi suorat sanat Uruguayn MM-fiaskosta
- Veikkausliigasta tuttu maalitykki Ashley Coffey löysi uuden seuran
- Lucas Bergströmin kilpailija jättämässä Mallorcan
- LIVESEURANTA: Englanti jatkaa MM-neljännesvälieriin! Harry Kane nousi sankariksi
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- Ylen asiantuntija Marianne Miettinen kertoi – tämä voi selittää Euroopan maiden vaikeudet MM-kisoissa
- Erling Haalandin viime hetken maali jäi ärsyttämään vastustajan leirissä – ”Juuri niin tänään kävi”
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Jürgen Klopp äimistyi Saksan hylätystä osumasta: ”Arsenal teki 60 prosenttia maaleistaan tuolla tavalla”
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Hollantilaislegendalta kovaa kritiikkiä Ronald Koemanille: ”Mitä valmentajan päässä oikein liikkuu?”
- Graham Potter paljasti viestinsä Ruotsin pelaajille MM-putoamisen jälkeen: ”Vaikka he eivät haluaisi sitä kuulla…”
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta