Huuhkajat menetti rankkarin – Joel Pohjanpalo: ”Tuomari sanoi minulle, ettei halunnut viheltää”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajat pelasi nöyryyttävän 1-1-tasapelin jalkapallon lilliputti Liechtensteinin kanssa harjoitusmaaottelussa Turussa. Ottelun loppuhetkillä Suomelta jäi viheltämättä selvä rangaistuspotku.
Suomen hyökkääjä Joel Pohjanpalo oli ottelun jälkeen pettynyt mies useastakin syystä. Pohjanpalo nimittäin kertoi, että ottelun erotuomari jätti viheltämättä rankkarin tilanteesta, jossa Pohjanpalo kaadettiin.
– Yksi pilkku olisi pitänyt tulla. Tuomari sanoi ihan suoraan minulle, että siinä oli ihan selkeä kontakti, mutta hän ei halunnut viheltää, kun kyseessä oli harjoituspeli. En sitten tiedä, milloin hän haluaa viheltää, Pohjanpalo ihmetteli SuomiFutis-sivustolle.
Bayer Leverkusenin hyökkääjä ei silti halunnut mennä viheltämättä jääneen tuomion taakse. Peliesitys ei ollut sillä tasolla, mitä se selvästi heikompaa Liechtensteinia vastaan olisi pitänyt olla.
– Toki pelaajia muuttui (toiselle puoliajalle), mutta ei sekään mikään selitys ole. Se on ihan hyväksyttävää, että rapaa tulee nyt taas jonkun aikaa ja se on ihan hyväksyttävää.
– Kyllä tuolla kentällä pitää näkyä tasoero. Itse pelaan Bundesliigassa ja kaveri pelaa nelostasolla Saksassa, niin kyllä sen pitäisi näkyä. Joka jätkän täytyy katsoa peiliin, ei se noin saisi olla tuo tulostaulu, Pohjanpalo sätti.
Yksi silmiinpistävä ongelma Suomen pelaamisessa oli se, että pelaajien etäisyys toisistaan kasvoi ajoittain todella suureksi. Pohjanpalo joutuikin hakemaan palloa todella alhaalta, eikä se kuulunut miehen omien sanojen mukaan suunnitelmaan.
– Ei se ollut suunniteltu juttu. Toki hyökkääjän pitää välillä tulla hakemaan alempaa palloa, mutta ei nyt ihan noin alas (kuin minä tulin). Mutta jos ei palloja tule, niin en minä jaksa siellä ylhäällä seistä ilman palloa. Ensimmäisellä puoliskolla siinä onnistuttiin paremmin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”