Juuri nyt: Bild kertoo, että lehdellä on hallussa FIFA:n hautaama korruptioraportti – tiedot julkaistaan tänään
Saksalaislehti Bild on uutisoinut saaneensa käsiinsä yhdysvaltalaisen juristin, Michael Garcian laatiman raportin koskien FIFA:n korruputioepäilyjä vuoden 2018 ja 2022 MM-kisoissa.
FIFA:n leivissä aiemmin työskennellyt Garcia laati raportin hälventääkseen FIFA:n ympärillä olleita korruptiosyytteiä. FIFA ei kuitenkaan antanut lupaa 403-sivuisen raportin julkaisuun sellaisenaan.
Sen sijaan FIFA hautasi alkuperäisen selonteon ja julkaisi siitä oman 42-sivuisen versionsa.
Bild on kertonut julkaisevansa alkuperäisen raportin tänään.
Vuonna 2014 julkaistu raportti herätti aikanaan ristiriitaisia näkemyksiä. FIFA nimittäin oli palkannut Garcian riippumattomana tutkijana, muttei kuitenkaan julkistanut tämän työtä kokonaisuudessaan. FIFA nimitti omaa versiotaan julkaisusta ”laillisesti soveliaaksi versioksi” (legally appropriate version).
Julkaisussa vuoden 2022 MM-kisat saanut Qatar todettiin syyttömäksi kaikkiin raporttia edeltäneisiin korruptioepäilyihin.
Ennen laajan version julkaisua Bild ehti tuoda julksuuteen tiedon, että raportin alkuperäisessä versiossa kerrotaan korkea-arvoisen FIFA-virkamiehen 10-vuotiaan tyttären saaneen 1,7 miljoonan euron pankkisiirroon.
Mikäli Bild todellakin pitää raporttia hallussaan ja julkaisee sen, voi FIFA joutua samaan korruptiosuohon, mistä se on rämpinyt viime vuodet pois. On myös varmaa, että Qatarin kisoja äänekkäästi vastustavat saisivat tästä uutta pontta asialleen.
Voita Weberin kaasugrilli – arvo 999€!
- Vastaa kolmeen nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa Weberin kaasugrillin, jonka arvo on 999€!
- Xabi Alonso haluaa vielä kaksi pokaalia: ”Seuraava viikko on ainutlaatuinen”
- Lukas Hradecky saa mestaruuslautasen käsiinsä – Bayer Leverkusen teki Bundesliiga-historiaa
- Lukas Hradeckyn vastustajalle musertava takaisku eurofinaaliin – ”Suurin painajainen”
- Maajoukkuepomo puolustaa Ranskan EM-joukkueen yllätysvalintaa – ”Hän pelaa parhaalla tasollaan”
- Supertähden loukkaantuminen asettaa Englannille suuria huolia ennen EM-kisoja
- Murskalukemat jättiyleisön edessä! llves teki Hakasta hakkelusta Pirkanmaan derbyssä
- VPS palasi voittojen tielle – HJK-faneilta selkeä viesti seurajohdolle
- Virallista! Juventus antoi valmentajalleen potkut – voitti pokaalin aiemmin tällä viikolla
- Barcelonassa kuohuu taas! Xaville harkitaan potkuja
- Bayern Münchenille taas lunta tupaan oikein urakalla – Thomas Tuchel ei jää seuraan

- Ranska julkisti EM-kisajoukkueensa – yllätysnimi mukana
- EM-kisaisäntä Saksa julkisti alustavan joukkueensa – Kroos ja Neuer mukana
- Barcelonassa kuohuu taas! Xaville harkitaan potkuja