Wayne Rooney on jumissa Manchester Unitedissa – jääkö MM-kisat unelmaksi?
Manchester Unitedin kapteeni Wayne Rooney jäi edellisellä kaudella vähäiselle peliajalle, eikä miehen tulevaisuus näytä kovin ruusuiselta manageri Jose Mourinhon alaisuudessa.
Rooneylla on ManU:n kanssa sopimusta jäljellä vielä ensi kausi, jonka jälkeen sopimukseen sisältyy vielä optio sitä seuraavasta kaudesta. United on mitä luultavimmin valmis luopumaan pitkäaikaisesta kapteenistaan, mutta Rooneyn palkkaa ei noin vain makseta.
Esimerkiksi Rooneyn entinen seura Everton on ollut kiinnostunut, mutta ongelmaksi on muodostumassa hyökkääjän 300 000 punnan viikkopalkka. Kiinassa hierotaan varmasti myös jonkinlaista tarjousta Unitedille, mutta Rooney ei lehtitietojen mukaan ole halukas siirtymään perheen kanssa Kiinaan.
Samalla Rooney on myös pudonnut pois Englannin maajoukkueryhmästä, vaikka mies haluaisi olla mukana vuoden päästä järjestettävissä MM-kisoissa. Rooney tarvitsisi kuitenkin ensi kaudella säännöllisesti peliaikaa, jotta paikka MM-kisoihin avautuisi.
Tällä hetkellä sitä ei ole tiedossa ainakaan Manchester Unitedissa, jossa ollaan tuomassa kesän aikana kovia hyökkääjänimiä sisään. Ainakin Real Madridin Alvaro Morata sekä viimeisimpänä Bayern Münchenin Robert Lewandowski ovat pyörineet siirtohuhuissa Unitedin kiikareissa.
Rooney pääsi kentälle ManU:n voittaessa Eurooppa-liigan finaalin, ja useat ihmiset katsoivat, että ottelu jäi Rooneyn viimeiseksi Unitedin paidassa. Tällä hetkellä maalinsylkijä on kuitenkin jumissa Manchesterissa.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Xabi Alonso haluaa vielä kaksi pokaalia: ”Seuraava viikko on ainutlaatuinen”
- Lukas Hradecky saa mestaruuslautasen käsiinsä – Bayer Leverkusen teki Bundesliiga-historiaa
- Lukas Hradeckyn vastustajalle musertava takaisku eurofinaaliin – ”Suurin painajainen”
- Maajoukkuepomo puolustaa Ranskan EM-joukkueen yllätysvalintaa – ”Hän pelaa parhaalla tasollaan”
- Supertähden loukkaantuminen asettaa Englannille suuria huolia ennen EM-kisoja
- Murskalukemat jättiyleisön edessä! llves teki Hakasta hakkelusta Pirkanmaan derbyssä
- VPS palasi voittojen tielle – HJK-faneilta selkeä viesti seurajohdolle
- Virallista! Juventus antoi valmentajalleen potkut – voitti pokaalin aiemmin tällä viikolla
- Barcelonassa kuohuu taas! Xaville harkitaan potkuja
- Bayern Münchenille taas lunta tupaan oikein urakalla – Thomas Tuchel ei jää seuraan

- Ranska julkisti EM-kisajoukkueensa – yllätysnimi mukana
- EM-kisaisäntä Saksa julkisti alustavan joukkueensa – Kroos ja Neuer mukana
- Barcelonassa kuohuu taas! Xaville harkitaan potkuja