Laittaako AC Milan koko miehistön uusiksi? – Lähde: Fiorentinan kärki siirtynee seuraan ensi viikolla
Kuva: Getty Images
Tänä kesänä varsinaisessa siirtohuumassa ollut AC Milan on Football Italian mukaan kiinnostunut hankkimaan Fiorentinan kärkihyökkääjän.
Menneellä kaudella 20 maalia yhteensä 41 ottelun aikana tehnyt Nikola Kalinic saattaa lähteen mukaan tehdä sopimuksen Milanin kanssa ensi maanantaina.
Kroatialainen Kalinic ei ole ollut mukana Fiorentinan kautta edeltävissä otteluissa. Sen sijaan mies on jäänyt Firenzeen. Pois jäännin uskotaan johtuvan juuri valmisteilla olevasta siirtosopimuksesta.
Kalinic hankittiin Fiorentinaan kaksi vuotta sitten 5,5 miljoonan euron siirtosummalla Dniprosta. Nyt 29-vuotiaan kauppahinnaksi ennakoidaan 27 miljoonaa.
LUE MYÖS:
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot