Man Cityn hylkiöllä ottajia Italiassa ja Kiinassa
Kuva: Getty Images
Keskikenttäpelaaja Samir Nasri, 30, on jättämässä Manchester Cityn taakseen.
Entinen Ranskan maajoukkuepeluri lähetettiin viime kaudeksi lainalle Sevillaan, sillä Cityn manageri Pep Guardiola ei nähnyt Nasrille käyttöä.
Nasrin agenttina ja edustajana toimiva Alain Migliaccio kertoi Romanews.eu-sivustolle, että ranskalaispelaajalla on kysyntää Italian Serie A:ssa ja Kiinan Superliigassa.
– Kiinaan siirtyminen on yksi mahdollisuus. Mitä tulee Italiaan, on kaksi joukkuetta, jotka ovat kiinnostuneita ja joiden kanssa olemme keskustelleet. Ne ovat huippujoukkueita, sanoi Migliaccio Goalin mukaan.
Hän vihjasi, että AS Roman uusi jalkapallotoimen johtaja Ramon Rodriguez Verdejo eli Monchi oli hankkimassa Nasria jo viime kaudella lainalle Sevillaan.
– Monchi halusi hänet Sevillaan ja tuntee hänet hyvin. Rooman kaupunki ja joukkue saattaisi hyvinkin olla kiinnostava Nasrille. Siitä motivaatio kumpuaa.
Nasri allekirjoitti viiden vuoden jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa vuonna 2014, joten hänellä on yhä kaksi vuotta kontrahtia jäljellä, mikäli siirto muualle ei tänä kesänä toteudu. Hän pelasi viime kaudella Guardiolan alaisuudessa vain yhdessä ottelussa, kunnes hänet lähetettiin lainalle.
LUE MYÖS:
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Suomi löi Espanjan!
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Suomi löi Espanjan!
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”