Real Madridin nuori tähti sai näytönpaikkansa ja loukkaantui heti – ajavatko kilpailijat ohi?
Real Madrid aloitti Mestarien liigan lohkovaiheen keskiviikkona 3-0-voitolla kyproslaisesta APOEL Nicosiasta. Ottelun maaleista vastasivat Cristiano Ronaldo (2) ja Sergio Ramos.
Vakuuttava voitto vaati kuitenkin uhrauksia. Madridilaisten keskikentällä aloittanut kroatialainen keskikenttäpelaaja Mateo Kovacic jouduttiin ottamaan vaihtoon jo 25 minuutin jälkeen loukkaantumisen vuoksi.
Marcan mukaan 23-vuotiasta Kovacicia odottaa noin kahden kuukauden sairasloma, mikä saattaa tarkoittaa lisäminuutteja seuraan kesällä hankitulle Dani Ceballosille, joka siirtyi Realin paitaan heinäkuussa Real Betisistä. Ceballos, 21, on toistaiseksi pelannut vasta 27 minuuttia tällä kaudella.
Kovacicin ura Real Madridissa on ollut jatkuvaa taistelua. Hän saapui seuraan kesällä 2015 Internazionale Milanosta, jossa hän kuului joukkueensa ehdottomiin avainpelaajin. Ensimmäisellä kaudellaan Madridissa Kovacicille kertyi kaikissa kilpailuissa yhteensä 34 ottelua, mutta hän pääsi pelaamaan täydet minuutit vain kolmessa pelissä.
Viime kaudella Kovacicille kertyi 39 ottelua, joista hän pelasi alusta loppuun 12 pelissä.
Kilpailu Real Madridin keskikentällä on kovaa. Toni Kroos, Luka Modric ja Casemiro muodostavat kolmikon, jota on vaikea murtaa. Kovacicin lisäksi peliminuuteista kamppailevat myös Marcos Llorente ja Ceballos, joka valittiin kesällä alle 21-vuotiaiden EM-turnauksen parhaaksi pelaajaksi.
Kovacic on toistaiseksi joutunut jättämään Real-urallaan vain neljä peliä väliin loukkaantumisen takia. Kahden kuukauden huili saattaa pudottaa hänet nokkimisjärjestyksessä nuorten espanjalaisten taakse.
Real Madridin kannattajat ovat janonneet lisää kotimaisia pelaajia joukkueen kokoonpanoon, ja seura on vastannut. Ennätyshankinta Gareth Bale on usein menettänyt paikkansa avauskokoonpanossa Iscolle tai Marco Asensiolle, jotka ovat loistaneet niin seura- kuin maajoukkuetasolla. Molemmat espanjalaistaiturit taitavat myös keskikentän keskustassa pelaamisen.
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- Virallista: Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Virallista: Bayern München teki jatkosopimuksen Harry Kanen kanssa
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Virallista: Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”