SK: Veikkausliigassa 1990-luvulla ihastuttanut brassitaituri palaa Suomeen valmennuspäälliköksi
Kuva: Juha Tamminen
Paimion Haka on pestannut Veikkausliigassa 1990-luvulla ihastuttaneen brassitaituri Rodrigon seuran uudeksi valmennuspäälliköksi, kertoo Satakunnan Kansa.
Rodrigo juhli kahta Suomenmestaruutta Jazzin paidassa vuosina 1993 ja 1996, jonka lisäksi mestaruus tuli myös HJK:ssa vuonna 1997. Rodrigo edusti Suomessa myös FC Lahtea sekä Tampere Unitedia.
Rodrigo aloittaa PaiHan valmennuspäällikönä, jonka lisäksi hän työskentelee seuran B-poikien valmentajana sekä 4. divisioonassa pelaavan edustusjoukkueen taustoissa.
– Olemme hakeneet yli vuoden uutta valmennuspäällikköä seuraan. Rodrigon CV, pitkä ura pelaajana, vankka kokemus lajista, valmennustausta ja koulutukset ratkaisivat valinnan hänen hyväkseen, seuran puheenjohtaja Tero Rauhanen kertoi SK:lle.
Rodrigo on viime vuosina pitänyt Brasiliassa jalkapallokoulua, jonka lisäksi hän on välittänyt brasilialaisia pelaajia Suomeen. Seura aikoo antaa Rodrigolle vapaat kädet, mutta tärkeä fokus on valmentajien kehittämisessä. Paimion Hakassa on lähes 500 junioria.
– Hänen päätehtävänsä on luoda seuran näköinen valmennuslinjaus. Hän vastaa jatkossa pelaaja- ja valmentajahankinnoista sekä valmentajien kouluttamisesta seurassa, Rauhanen sanoi.
Lue SK:n juttu aiheesta tästä linkistä.
LUE MYÖS:
- Huolestuttavaa: Kansojen liigassa jälleen runsaasti loukkaantumisia
- Peli poikki, shotti huiviin ja tuoppi käteen – Werder Bremenin legendojen ottelussa oli mielenkiintoinen väliaika
- Lamine Yamal kommentoi jälleen Ballon d’Oria: ”Olen pelaaja, joka…”
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:ään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset