HS: Veikkausliigaan tähdännyt Kakkosen seura vaikeuksissa – ei yhtään pelaajasopimusta
Venäläisrahoituksella Vantaan Korsoon perustetun FC Legirus Interin nopea ja nousujohteinen taival Suomen jalkapallosarjoissa on uhkaamassa katketa yhtä nopeasti kuin alkoikin. Seura on pahoissa talousvaikeuksissa eikä sen olemassaolon jatkumisesta ole takeita.
– Ei hyvältä näytä. Tällä päivämäärällä tiedossa olevalla rahoituksella seuraa ei pystytä pitämään hengissä, Legirus Interin puheenjohtaja Jari Kurittu myöntää Helsingin Sanomien haastattelussa.
Legirus Inter perustettiin vuonna 2015, ja tuolloin seura ilmoitti kunnianhimoisesti tavoittelevansa Veikkausliigassa pelaamista vuonna 2019. Matka alkoikin komeasti. Ensimmäisellä kaudellaan Legirus nousi Nelosesta Kolmoseen, ja heti seuraavalla kaudella 2016 Kolmosesta Kakkoseen. Ensimmäinen kausi Kakkosessa toi Legirusille itäisen lohkon neljännen sijan.
Helsingin Sanomien mukaan Legirusin alkuperäinen budjetti viime kaudelle oli Kakkosen tasolle mittava 400 000 euroa. Joukkueen päätoiminen espanjalainen valmennustrio sekä kaikki ammattipelaajat saivat kuitenkin lähteä, ja huhtikuusta lokakuuhun oli pärjättävä 60 000 eurolla. Jari Kuritun sanoin ”koko ammattilaisosasto ajettiin alas ja joukkue siirtyi puhtaasti amatööritasolle.”
Seuraa rahoittaneen pietarilaismiehen kiinnostus Korson Legirusta kohtaan katosi ja rahahanat väännettin kiinni. Nyt etsinnässä on uusi toiminnan rahoitusratkaisu.
– Haemme toiminnan jatkamiseen uskottavaa, päivänvalon kestävää rahoitusta. Leikkimään emme lähde, Kurittu painottaa.
– Emme ole uskaltaneet tehdä yhtään pelaajasopimusta.
FC Legirus Interin tulevaisuuden kannalta tärkeä päivä on 30.11., jolloin pidetään seuran vuosikokous. Kokouksessa päätetään toiminnan jatkumisesta, ja mikäli päätös on positiivinen, myös seuran nimen muuttamisesta Inter Vantaaksi.
Omat murheensa Legirusille on aiheuttanut pari vuotta sitten rakennetun Legirus-areenan romahtaminen lokakuun lopussa. Hallin kokemiin vaurioihin liittyy myös ilkivaltaa, ja asiasta on tehty rikosilmoitus. Kuritun arvion mukaan hallin korjauskustannukset ovat ”100 000 euron luokkaa”. Lisäksi kuukauden käyttökatkosta seurasi 40 000 euron menetys liikevaihtoon.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Kaksi punaista, yhdeksän maalia, epäonnistunut pilkku – PSG murjoi Mestarien liigassa
- Bayern-tähden loukkaantumisesta hyviä uutisia
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Vincent Kompany ja Bayern München jatkosopimukseen
- Glen Kamaran Rennes suunnittelee valmentajanvaihdosta – tässä ykkösvaihtoehto uudeksi valmentajaksi
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Kaksi punaista, yhdeksän maalia, epäonnistunut pilkku – PSG murjoi Mestarien liigassa
- Bayern-tähden loukkaantumisesta hyviä uutisia
- Vincent Kompany ja Bayern München jatkosopimukseen
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Glen Kamaran Rennes suunnittelee valmentajanvaihdosta – tässä ykkösvaihtoehto uudeksi valmentajaksi