Huippuvahti Ann-Katrin Bergerillä todettiin syöpä – leikkaus ensi kuussa

Birmingham City Ladies FC:n maalivahti Ann-Katrin Bergerillä on todettu kilpirauhassyöpä, ja hänet tullaan leikkaamaan ensi kuussa, kertoo seura tiedotteessaan.
– Aluksi olimme kaikki murtuneita, kun kuulimme uutiset Annista. Mutta Ann poisti pelon ja epävarmuuden lähes välittömästi, kun istuimme alas ja keskustelimme tilanteesta. Hän on yksi vahvimmista ihmisistä, jonka olen ikinä tavannut, ja tapa, jolla hän hoitaa työnsä päivittäin on todellinen inspiraation lähde meille kaikille, kertoi joukkueen manageri Marc Skinner.
– Seura ja tämä joukkue tulevat tekemän kaikkensa tukeakseen Annia ja hänen perhettään tänä vaikeana aikana. Uskon täysin, että Ann tulee päihittämään tämän sairauden ja kamppailee tulevaisuudessa tiensä takaisin pelikentille.
Berger, 27, siirtyi Birminghamiin viime vuonna Paris Saint-Germainista, jonka kanssa hän ylsi Mestarien liigan loppuotteluun vuonna 2015. Saksalaisvahti aloitti ammattilaisuransa kotimaansa 1. FFC Turbine Potsdamissa, jonka kanssa hän voitti Bundesliigan mestaruuden vuonna 2012.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Son Heung-min osui vain 52 sekunnin pelin jälkeen – silti vasta uran toiseksi nopein maali
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”