Jaap Stam kehui suomalaisvahdin debyyttiä – vastuuta saattaa olla luvassa lisää: ”Aina tulee se tilanne”
Readingin maalilla viime tiistaina debyyttinsä Mestaruussarjassa pelannut Anssi Jaakkola saattaa olla maalinsuussa myös lauantaina, kun vastaan asettuu kotikentällä Sheffield Wednesday.
Jaakkola pelasi kelpo ottelun Boltonia vastaan 2-2-tasapelissä. Readingin päävalmentaja, entinen huipputoppari, Jaap Stam antoi aiheesta kehuja Jaakkolalle.
– Anssi teki ottelun loppuhetkillä kaksi todella tärkeää torjuntaa. Ei ole helppoa veskarille tulla suoraan sisään ja tehdä tuollaisia torjuntoja. Hänellä oli hyvin vähän tekemistä 80 minuutin ajan, mutta sitten hän teki kaksi tärkeää torjuntaa lopussa, Stam sanoi ottelun jälkeen.
Jaakkola kertoi, että peli oli hankala. Kaksi maalia meni omiin viiden minuutin sisään ensimmäisellä puoliajalla, jonka jälkeen Jaakkola sai olla melko rauhassa.
– Se on vaikeaa, kun päästät kaksi maalia ja sen jälkeen et tee yhtään torjuntaa pitkään aikaan. Täytyy vain pysyä keskittyneenä. Onneksi pystyin auttamaan joukkuetta lopussa kahdella torjunnalla, joten olen tyytyväinen, mies kertoi debyytistiään seuran nettisivuilla.
Jaakkolan rooli Readingissä on selkeästi olla kakkosmaalivahti. Stam myöntää, ettei maalivahdin tilanne ole aina helpoimmasta päästä.
– Hän on pelannut muutaman pelin cupissa ja vähän reservien puolella, mutta (vara)maalivahdin on vaikea saada minuutteja ja aina tulee silti se tilanne, jolloin veskarin pitää nousta esiin ja osoittaa parastaan, Stam lausui.
Jaakkola tiedostaa roolinsa.
– Täytyy vain tehdä kovasti töitä ja hyödyntää jokainen mahdollisuss. Kukaan ei halua istua vaihtopenkillä ikuisesti, joten olen iloinen, että sain ensimmäisen pelini liigassa.
Jaakkola pääsi irti, koska ykkösmaalivahti Vito Mannone matkusti perheensä luo henkilökohtaisten syiden takia. Stam ei osannut vielä perjantaina sanoa, palaako Mannone lauantain otteluun.
– Vito lähti keskuksesta perheasian takia. Hänen oli pakko mennä kotiin, perhe on tärkeä kaikille, Stam totesi italialaisvahdista Reading Chroniclelle.
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- Virallista: Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Virallista: Bayern München teki jatkosopimuksen Harry Kanen kanssa
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Virallista: Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”