KTP hankki riveihinsä pahimman kurittajansa – ”Siirrossa voi olla unkarilaisille kavereille selittämistä”
Ykkösen nousukarsinnassa pettymään joutunut KTP on vahvistanut hyökkäyspäätään 25-vuotiaalla Aleksi Pahkasalolla. Pahkasalo on kotkalaisille hyvin tuttu pelaaja, sillä hän teki viime kaudella juuri KTP:n verkkoon kolme maalia kahdessa ottelussa.
Pahkasalo pelasi viime kaudella Legirus Interissä ja voitti 16 maalillaan Kakkosen A-lohkon maalikuninkuuden. Pahoihin talousvaikeuksiin ajautunut Legirus oli ainoa joukkue, joka onnistui varsinaisen sarjakauden aikana KTP:n voittamaan, ja se teki tempun peräti kahdesti.
Hyökkäävä keskikenttäpelaaja Pahkasalo on KTP:n ensi kauden joukkueen ensimmäinen uusi hankinta. Hyviä näyttöjä antanut pelaaja sai tarjouksia Kakkosta ylempääkin, mutta KTP tuntui juuri nyt oikealta askeleelta.
– Ylöspäin ei aina ole parempi. Jos pääsen KTP:n kaltaisessa seurassa isoon rooliin, se on varmasti parempi kuin jokin pienempi rooli jossain ylemmän tason seurassa, Pahkasalo sanoi Kymen Sanomien jutussa.
– Sitäpaitsi uskon, että KTP on liigaseura, joka tällä hetkellä vain sattuu pelaamaan Kakkosessa.
Pahkasalo vietti valtaosan nuoruudestaan ulkomailla, eikä pelannut Suomessa juurikaan junioripelejä. Unkarissa asuessaan hän pelasi viiden vuoden ajan Budapestin suurseuran Ujpestin junioreissa. KTP:n vihreä-valkoinen peliasu pistääkin miettimään.
– Sikäli tämä KTP-siirto on vähän hankala, että vihreä ja valkoinen ovat Ujpestin pahimman kilpailijan Ferencvarosin värit. Tässä voi olla unkarilaisille kavereille selittämistä, Pahkasalo jatkoi.
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä