HS: Käpylän Pallosta taas yksi huippulupaus ulkomaille: ”Meille tämä on hieno homma”
Kuva: Juha Tamminen
Käpylän Pallossa pelaava Noah Nurmi siirtyy tammikuussa tanskalaiseen Esbjerg fB:n riveihin, kertoo Helsingin Sanomat.
Nurmi teki vaikutuksen, kun hän pääsi kentälle Uefa Youth Leaguen ottelussa Esbjergiä vastaan. Nurmesta oli kiinnostunut myös toinen tanskalaisseura sekä yksi italialaisseura.
– Meillä tämä on hieno homma. Seuran näkökulmasta meille on tärkeätä pelaajapolku. Me näemme tämän pelaajan kannalta, KäPan toiminnanjohtaja Ilkka Rantanen kertoi HS:lle.
Nurmi pelasi viime kaudella KäPan B-junioreissa SM-karsintaa ja Ykköstä sekä miesten Kolmosta. Kehityskäyrä on ollut selkeästi ylöspäin.
– Hän on kehittynyt todella hyvin. Hän kehittyi selvästi viime kaudella fyysisesti ja on ikäisiään vahvempi, Rantanen sanoi.
KäPan pelaajakehityksestä kertoo paljon se, että seurasta siirtyi kaksi pelaajaa suoraan ulkomaille myös viime vuonna. Anssi Suhonen siirtyi saksalaisen HSV:n riveihin ja Ville Räty 2. Bundesliigan Eintracht Braunschweigiin.
LUE MYÖS:
- Peli poikki, shotti huiviin ja tuoppi käteen – Werder Bremenin legendojen ottelussa oli mielenkiintoinen väliaika
- Lamine Yamal kommentoi jälleen Ballon d’Oria: ”Olen pelaaja, joka…”
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:ään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset