Ei putoa omena kauaksi puusta – Kulttivahti Királyn poikakin torjuu palloja harmaissa collegehousuissa
Legendaksi voi yltää, vaikkei voittaisikaan Kultaista palloa, juhlisi maailmanmestaruutta tai ampuisi maaleja liukuhihnalta. Gábor Királya ei ole luultavasti koskaan ehdotettu maailman parhaaksi maalivahdiksi, mutta legendan määritelmän hän on eittämättä ansainnut.
Muun muassa Hertha Berlinissä, Crystal Palacessa ja 1860 Münchenissä ansiokkaasti palloja torjunut Király teki kesällä 2016 arvokisadebyyttinsä 40 vuoden, 2 kuukauden ja 2 viikon ikäisenä. Siten hänestä tuli EM-kisahistorian vanhin pelaaja. Pelkällä iällä Királyn ei kuitenkaan tarvitse leijua, vaan unkarilainen pelasi erinomaisen korkealla tasolla sekä EM-karsinnoissa että itse lopputurnauksessa.
Parhaiten Király kuitenkin tunnetaan tavaramerkistään harmaista collegehousuistaan, joita mies on käyttänyt otteluissa niin pitkään kuin jalkapalloyleisö jaksaa muistaa. ”Pieruverkkareille” on naureskeltu, mutta hymyt hyytyvät pallojen pysähtyessä Királyn käpäliin.
Király lopetti maajoukkueuransa syksyllä 2016, Unkarin historian eniten maaotteluita (108) pelanneena pelaajana. Kuka ties harmaat kollarit tekevät kuitenkin vielä joskus paluun Unkarin maaotteluissa, sillä samalla tyylillä palloja torjuu myös Gáborin poika, 13-vuotias Matyas Király.
– Avasin 40-vuotispäivänäni K1RALY SHOP -kaupan, jossa on oma housujen, hanskojen sun muiden kokoelmani. Harmaita housuja käyttää nyt myös poikani Matyas. Hän on 13-vuotias ja myös maalivahti Szombathelyi Haladásin alle 14-vuotiaiden joukkueessa, Gábor Király kertoi Bildille.
Isä-Királyn lopettamispäätös muuten koski vain maajoukkuetta, eivätkä pelihalut ole kadonneet vielä mihinkään. Gábor pelaa itsekin yhä kasvattajaseurassaan Haladásissa.
Király täyttää 1. huhtikuuta 42 vuotta, mutta hän jatkoi viime huhtikuussa sopimustaan kesään 2019 saakka. Eikä veteraani ole seurassaan mikään maskotti, vaan hän pelasi kaikki Haladásin syyskauden 19 sarjaottelua.
– Olen Unkarin pääsarjan vanhin pelaaja. Joukkueessamme pelaa myös sarjan nuorin pelaaja, 17-vuotias Tamás Kiss. Hän on vain kolme kuukautta tytärtäni Viktoriaa vanhempi, Király selvittää.
– Olen erittäin motivoitunut. Menen joka päivä mielelläni töihin ja minulle tekee hyvää olla osa joukkuetta. Kasvoin täällä ja vietin sitten 18 vuotta ulkomailla. Päämääräni oli kuitenkin aina pelata vielä myöhemmin kotikonnuillani uudella jalkapallostadionilla (toim. huom. joka avattiin viime marraskuussa).
Kaunista luettavaa todellisesta rakkaudesta kuningaslajiin. Ja harmaisiin collegehousuihin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan