Jollen Danger Zone: Joel Pohjanpalo kommentoi kuumana käyviä siirtohuhuja: ”Kiinnostusta ilahduttavan paljon”
Kuva: Getty Images
Mediasta olettekin varmaan huomanneet, että meikäläinen on lähtötelineissä. Vielä ei ole lähtölaukausta kuulunut, koska mitään tulipalokiirettä ei ole. Mutta parin seuraavan viikon aikana tilanteen täytyy selvitä: on selvää, etten voi enää istua jatkuvasti penkillä.
Leverkusenin kanssa olen sopinut, että voin lähteä lainalle. Sen ehtona on jatkosopimuksen tekeminen – eikä se ehto ole mitenkään epämiellyttävä. Kuten olen aiemminkin tällä palstalla todennut, Leverkusen on loistava seura ja nimenomaan Leverkusenissa haluan maaleja tehdä. Juuri nyt pelimme menevät niin hyvin ja edelläni olevat hyökkääjät ovat hoitaneet hommansa, joten on luonnollista, etten vastuuta saa.
Ei ole yhdentekevää, mihin lähden.Luonnollista ja ymmärrettävää, mutta ei hyvä itselleni. Siksi haluan lainalle – ja Leverkusenkin tukee ajatusta. Ei ole yhdentekevää, mihin lähden. Jos paikalla tai pelityylillä ei olisi väliä, olisin jo uudessa seurassa. Mutta toiveena on löytää sellainen joukkue, joka pelaa lähtökohtaisesti hyökkäysvoittoista peliä ja jollain tavoin samoilla askelmerkeillä kuin Leverkusen. Tämä siksi, että tulen takaisin Leverkuseniin kuitenkin kesällä ja tavoitteet ovat edelleen juuri Werkselfissä. Haluan nähdä tulevan lainapestin tilaisuutena kehittää itseäni myös Leverkusen-pelaajana. Tietysti sen lisäksi, että haluan auttaa tulevaa lainajoukkuettani mahdollisimman paljon tekemällä niin monta maalia kuin vain pystyn. [readmore from=Pohjanpalo-Joel] Kiinnostusta on ollut ilahduttavan paljon. Kiinnostuneita seuroja on Saksasta, Englannista ja Espanjasta, lue lisää. On ollut mukava nähdä, että ne näytöt, jotka olen suhteellisen vähillä minuuteilla pystynyt antamaan, on noteerattu. Mihin suuntaan sitten lähden? En vielä tiedä. Jokainen vaihtoehto punnitaan tarkasti ja paras vaihtoehto valitaan. Pian suunta selviää. Ja siihen suuntaan lähdetään todella motivaatio huipussaan. Haluan kehittyä pelaajana ja tehdä maaleja – niitä en juuri nyt pysty Leverkusenissa tekemään, joten sitten niitä täytyy tehdä muualla.
Tuskin maltan odottaa, että pääsen taas tositoimiin.Varmaan voitte kuvitella, miten hirmuiset pelihalut minulla ovat. Tuskin maltan odottaa, että pääsen taas tositoimiin. Mutta vielä pitää siis olla hetki kärsivällinen ja olla tekemättä mitään hätiköityä – ja pitää tietysti myös solmia se jatkosopimus Leverkusenin kanssa, että lainakuvio on millään tavoin mahdollinen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit