Voi sen miljoonan näinkin tienata – Englannin Mestaruussarjan ammattilaisfutaaja voitti loton pääpotin
Kuva: Getty Images
Englannin Mestaruussarjassa pelaavan Prestonin irlantilainen laitapuolustaja Kevin O’Connor, 22, sai melko mukavan uudenvuoden lahjan enoltansa. Nimittäin lottoarvontalipukkeen, joka toi lopulta jättipotin eli miljoona euroa.
Hänen enonsa osti lipukkeen joululahjaksi O’Connorille, eikä mies ollut uskoa silmiään, kun hänelle kerrottiin voitosta. O’Connorin äiti soitti ja käski poikaansa tarkistamaan numerot.
– Pienen etsimisen jälkeen, lähetin kuvan lipukkeesta, mutta en ikinä olisi oikeasti uskonut, että siinä olisi miljoonan euron voitto, O’Connor kertoi BBC:lle.
Englannin Mestaruussarjassa jalkapalloilijoiden palkat ovat ihan kohtuullisella tasolla, mutta ihan miljoonatuloihin ei Mestaruussarjassa pääse kuin harvat ja valitut. Mestaruussarjassa pelaajille maksetaan keskimäärin noin 8000 puntaa viikossa.
Viime kaudella Irlannin mestaruutta Cork Cityn paidassa juhlinut O’Connor ei osannut vielä sanoa, mitä rahoillaan aikoo tehdä.
– Minulla ei ole mitään välittömiä suunnitelmia, mutta varmaan muutama päivä menee, ennen kuin teemme mitään päätöksiä. Tärkeintä oli saada viettää aikaa perheen kanssa, joten he saavat olla eturivissä tekemässä päätöksiä, O’Connor sanoi.
Preston on Mestaruussarjassa tällä hetkellä yhdeksäntenä. O’Connor on pelannut tällä kaudella kahdeksassa ottelussa.
Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen täältä.
A rising Irish football star Kevin O’Connor who plays for Preston North End collected his €1 Million on the Christmas Millionaire Raffle
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Laulaja vastasi kritiikkiin Jorginhon perheen kohtelusta: ”Se tekee minut surulliseksi, jos tunsitte olonne epämukaviksi”
- Tutkimus: Veikkausliiga-seura on maailman edelläkävijä yhdellä osa-alueella
- Yksi maailman menestyneimmistä seuroista pysyvästi ulkona MM-kilpailuista
- Tilastopalvelulla naurettava käsitys Veikkausliigasta – tässä on Suomen ”paras” joukkue
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Tilastopalvelulla naurettava käsitys Veikkausliigasta – tässä on Suomen ”paras” joukkue
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”