Brittiseuran miljonääriomistaja ja manageri uhkasi erottaa itsensä – palasi tehtäväänsä välittömästi
Englannin seitsemännellä sarjatasolla pelaavan Billericay Townin miljonääriomistaja ja manageri Glenn Tamplin jatkaa joukkueen komennossa, vaikka hän uhkasi antaa itselleen potkut.
Tamplin, 46, osti 95 prosentin osuuden Billericay Townista joulukuussa 2016. Hän nimitti itsensä joukkueen manageriksi täksi kaudeksi ja onkin vienyt ryhmänsä Isthmian Premier Divisionin kärkipaikalle sekä kahteen cup-finaaliin.
Viime viikolla Tamplin julkisti kuitenkin sosiaalisessa mediassa, että hän aikoo antaa itselleen potkut, jos Billericay Town häviää lauantaina Wealdstonelle.
Lauantain ottelu päättyi Wealdstonen 5-2-voittoon, ja Tamplin kertoi pelin jälkeen Echo-lehdelle, että hän alentaa itsensä joukkueen apuvalmentajaksi. Hän vaati myös pelaajia maksamaan päättyneen viikon palkat takaisin huonoista esityksistä.
Tänään tiistaina Billericay Town julkaisi kuitenkin tiedotteen, jossa se kertoo, että Tamplin jatkaa joukkueen managerina kuluvan kauden loppuun, minkä jälkeen apuvalmentaja Harry Wheeler ottaa ryhmän komentoonsa.
– Neuvoteltuamme kahden päivän ajan pelaajien, valmentajien ja henkilökunnan kanssa, olemme seurana tulleet yksimieliseen päätökseen sitä, että Glenn Tamplin jatkaa managerina kuluvan kauden loppuun saakka.
– Pelaajat ovat vaatineet, että Glenn jatkaa joukkueessa, jotta hän voi johdattaa heidät pois huonosta ajanjaksosta, johon on sisältynyt kolme tappiota neljässä pelissä.
– Glennillä on suuria odotuksia, ja vaatimukset, joita hän asettaa itselleen, eivät aina ole saavutettavissa. Hän tietää, että vaatimukset aiheuttivat stressiä hänessä ja hänen pelaajissaan.
Seuran siirryttyä Tamplinin omistukseen, hän on käyttänyt yli kaksi miljoonaa puntaa joukkueen kasaamiseen ja uuden kentän rakentamiseen. Entiset Valioliiga-pelaajat Kevin Foley ja Jamie O’Hara kuuluvat yhä joukkueen vahvuuteen, mutta muun muassa Liverpoolissa pelanneet Paul Koncheskyja Jermaine Pennant ovat ehtineet jo vaihtaa maisemaa kuluvan kauden aikana.
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”