Hollantilaisseuralle sattui klassikkomoka – uusi pelaaja ei ikinä saapunutkaan
Kuva: Juha Tamminen
Hollannin Eredivisien PSV Eindhoven oli tällä viikolla jo lentokentällä valmiina vastaanottamaan uuden pelaajansa, kun kaikki meni pieleen, kertoo hollantilaislehti NOS.
Lehden mukaan PSV oli lähettänyt lentokentälle kameraryhmän kuvaamaan ghanalaispuolustajan Lumor Agbenyenuen ensimmäistä päivää uudessa seurassaan.
Portugalilainen Portimonense ja PSV olivat sopineet suullisesti Agbenyenuen siirrosta Hollantiin jo puoli vuotta sitten.
Pian PSV:lle kuitenkin selvisi, että ghanalaispakki ei ollut ikinä astunutkaan jalalla lentokoneeseen, jolla hänen piti saapua Schipholin kansainväliselle lentoasemalle.
Hetkeä myöhemmin tietoon tuli, että Agbenyenu siirtyy Portugalin suurseuraan Sporting Lissaboniin 4,5 vuoden sopimuksella.
PSV:n päävalmentaja Phillip Cocu pudisteli päätään tilanteelle.
– Olemme etsineet vasenta laitapuolustajaa pitkään, ja se on ärsyttävää, kun asiat menevät pieleen viimeisellä minuutilla, sanoi Cocu Fox Sportsille.
– Me olisimme voineet ja meidän olisi pitänyt hoitaa tämä paremmin.
O #SportingCP chegou a acordo com @PortimonenseSC para a transferência do jogador #Lumor.
Sabe mais em scp.pt/JXCz
Sabe mais em scp.pt/JXCz
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- FC Inter haki arvokkaan tasapelin Turkista – jatkopaikka ratkaistaan Turussa
- Fabián Ruiz: MM-kultaa, EM-kultaa ja 50 ottelua ilman häviötä
- SuomiFutiksen tiedot: Mads Borchers jää HJK:hon
- Ilves hankki kaksi nuorta lupausta Norsunluurannikolta
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä
- Donald Trump haluaa Fifa-pomo Gianni Infantinon siirtyvän huippuvirkaan
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- Pelaajalegenda siirtymässä Belgian päävalmentajaksi
- Chelsea teki seurahistoriansa kalleimman pelaajahankinnan
- Sky Sports: Santeri Väänänen jättää Rosenborgin – uusi seura Saksasta
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- Sky Sports: Santeri Väänänen jättää Rosenborgin – uusi seura Saksasta
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä
- Donald Trump haluaa Fifa-pomo Gianni Infantinon siirtyvän huippuvirkaan
- KuPSille niukka tappio Mestarien liigan karsinnoissa – katastrofista ei ole kyse
- Chelsea teki seurahistoriansa kalleimman pelaajahankinnan
- Haastattelu: Näin Teemu Pukki kommentoi HJK:n vaikeaa kautta
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
