Norja venyi huikeaan sensaatioon – Suomessa järjestettävien U19-poikien EM-kisamaat tiedossa
Kuva: Juha Tamminen
Norjan alle 19-vuotiaiden maajoukkue teki huiman tempun selvittämällä tiensä kahdeksan maan EM-lopputurnaukseen, joka järjestetään Seinäjoella ja Vaasassa ensi kesänä.
Norja voitti viimeisessä karsintaottelussa Skotlannin melkoisten vaiheiden jälkeen. Skotlanti johti ottelua 4-2 aina 80. minuutille asti. Norjan sankariksi pelissä noussut entisen maajoukkuelegendan poika Erling Braut Håland toi hattutempullaan Norjan maalin päähän. Jens Hauge toi Norjan tasoihin muutama minuutti myöhemmin ja Håland kruunasi iltansa lisäajalla tekemällä illan neljännen osumansa ja ottelun voittomaalin rankkarista. Håland viimeisteli myös ottelun avausmaalin rankkarista.
Hålandin isä Alf-Inge Håland pelasi komean uran Englannissa edustaen muun muassa Leedsiä sekä Manchester Cityä.
Maali vei lopulta Norjan kisoihin, sillä viimeiset ottelut menivät sen verran ristiin tasaisessa A-lohkossa. Toiseksi sijoittui Norjaa paremmalla maalierolla Saksa, mutta koska Norja oli voittanut keskinäisessä ottelussa Saksan, nappasi vuonojen maa kisapaikan.
Karsintojen toisen vaiheen avausottelussa Norja hävisi Hollannille peräti maalein 1-6. Sen jälkeen otteet paranivat ja Saksa ja Skotlanti kaatuivat komeasti. Saksa voitti viimeisessä ottelussaan Hollannin, joten Hollanti jäi lopulta lohkon viimeiseksi hävittyään myös Skotlannille.
Tunnelmat Norjan pukukopissa olivat voiton jälkeen melkoiset. Katso kuva alta, jos et näe, voit katsoa sen tästä.
Sånn ser det ut når man går videre til EM etter et ellevilt overtidsdrama! #sterkeresammen #morgendagenshelter
LUE MYÖS:
- Portugali päihitti Norjan Kansojen liigassa – Cristiano Ronaldo jätettiin penkille
- Irlannilta näkyvä kannanotto Israel-ottelussa – surunauhat Gazan uhreille
- Huolestuttavaa: Kansojen liigassa jälleen runsaasti loukkaantumisia
- Peli poikki, shotti huiviin ja tuoppi käteen – Werder Bremenin legendojen ottelussa oli mielenkiintoinen väliaika
- Lamine Yamal kommentoi jälleen Ballon d’Oria: ”Olen pelaaja, joka…”
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:ään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin

