Paranneltu tarjouskaan ei kelvannut – menettääkö Schalke taas avainpelaajan ilmaiseksi?
Kuva: Getty Images
Jo tammikuussa selvisi, että Schalke menettää tulevana kesänä tähtipelaajansa Leon Goretzkan Bayern Müncheniin ilman siirtokorvausta. Goretzkaa ei saatu taivuteltua allekirjoittamaan jatkosopimusta pitkienkään neuvottelujen jälkeen, ja niinpä Saksan maajoukkuemies jatkaa matkaansa Baijeriin.
Nyt samanlainen uhka leijuu toisen Saksan maajoukkueesta tutun nuorukaisen Max Meyerin yllä. Schalken manageri Christian Heidel vahvisti Sky Sportille, että 22-vuotias Meyer oli kieltäytynyt Schalken parannellusta jatkosopimustarjouksesta.
– Max Meyerin agentti sai meiltä 12. tammikuuta tarjouksen, jonka takaraja oli 15. helmikuuta. 15. helmikuuta hän kertoi meille sähköpostitse, ettei Max hyväksy tarjousta takarajan takia. Ensimmäisestä tarjouksesta hän kieltäytyi toukokuussa 2017, Heidel selvitti.
Mikäli sopua jatkosta ei löydy myöhemminkään, voi Meyer jättää Goretzkan tavoin Schalken kesällä ilmaiseksi. Kiinnostusta vuodesta 2009 lähtien Schalkea edustanutta nuorukaista kohtaan on esiintynyt kovasti myös Saksan ulkopuolella aina Englantia ja Espanjaa myöten. Nimeltä on mainittu ainakin Arsenal ja Barcelona.
Schalken viimeaikaista onnistumista toimiston puolella ei voi pitää kovinkaan kaksisena, sillä seura on menettänyt avainpelaajiaan joka kesä ilmaiseksi. Vuonna 2016 lähti Joël Matip ilmaiseksi Liverpooliin ja viime vuonna Sead Kolasinac niin ikään korvauksetta Arsenalin.
Lähde: Sport Bild
LUE MYÖS:
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”