Entinen liigapeluri muistelee aikaa VPS:ssa ja Ilveksessä: ”Ajanjaksot olivat ääripäät”
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigan keskiviikkoillassa yhteen lyövät VPS ja Ilves ovat tuttuja joukkueita Henri Scheweleffille. Vasen laitahyökkääjä on edustanut molempia seuroja ja on syntynyt Vaasassa, jossa myös nykyiset työt ovat.
– Tällä hetkellä kuuluu oikein hyvää. Työskentelen Vaasassa Botniahallissa liikuntapuolella ja seuraan aktiivisesti ja monipuolisesti urheilua, kolme ottelua Suomen maajoukkueessakin pelannut Scheweleff kertoo kuulumisistaan SuomiFutis-sivustolle ja lisää kysyttäessä Vaasasta parhaaksi asiaksi meren läheisyyden.
– Veikkausliigaa ehdin seurata tällä hetkellä jonkin verran. Muutaman pelin toki käyn paikan päällä kaudessa katsomassa Vaasassa, mutta Ruudusta tulee katsottua enemmän.
Scheweleff vietti juniorivuodet 1994-1999 vaasalaisessa FC Kiistossa, jonka jälkeen ura vei VPS:n ja TamU:n kautta Ruotsiin Örgryteen. Uran loppuvaiheessa osoite löytyi VPS:n keskiviikon vastustajasta Ilveksestä. Ajanjaksot olivat Scheweleffin mukaan hyvin erilaiset.
– Sanoisin, että ajanjaksot olivat ääripäät. VPS:ssa pelatessa olin nuori ja oma ura oli vielä edessä. Seura sen sijaan oli vaikeuksissa, mutta kehityin itse pelaajana. Ilves oli toinen ääripää. Seura oli menossa eteenpäin kohti nykyistä tilaa, mutta omat pelit alkoivat olla loppusuoralla. Ehdottomasti hienoa aikaa silti molemmissa, hyökkääjä muistelee.
VPS on aloittanut kautensa tasapelillä, tappiolla ja voitolla, joiden tuloksena se pitää hallussaan viidettä sijaa. Ilveksen alku on ollut vaikeampi. Kolmesta ottelusta käteen on jäänyt tappiot Lahdelle ja HJK:lle. Toisessa ottelussa tamperelaiset löivät KuPS:n kotikentällä 2-1. Scheweleff povaa ottelun kääntyvän vaasalaisille.
– Uskon tässä ottelussa Vepsuun. Ilveksellä on ollut paljon vaihtuvuutta, nuori joukkue ja hankala alku kaudelle. Uskon kotikentän olevan merkittävä etu VPS:lle tässä. Laadukas ja tasainen ottelu tulossa varmasti joka tapauksessa.
LUE MYÖS:
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Suomi löi Espanjan!
- Norjassa kapinoidaan VAR:ia vastaan – suurseurat yhdistivät voimansa
- Kokoonpano julki! Pikkuhuuhkajat näillä miehillä Espanjan kaatoon
- The Athletic: Nyt jysähti! Manchester Cityn talousjupakasta tuli päätös
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kokoonpano julki! Pikkuhuuhkajat näillä miehillä Espanjan kaatoon
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus