Kuuden mestaruuden puolustaja tsemppaa KuPS:ia heikon alun jälkeen – ”Muistaakseni Klubi voitti kerran”
Kuva: Juha Tamminen
KuPS:n kausi ei ole alkanut ennakko-odotusten mukaisesti. Kuopiolaisia pidettiin ennen kauden alkua vahvimmpana haastajana mestarisuosikki HJK:lle.
Ensimmäiset kierrokset eivät ole vielä sitä KuPS:ia näyttäneet joukkueen napattua kolmesta pelistä vain yhden pisteen. Kuopiossa viime kaudella hopeaa voittanut Sebastian Sorsa kuitenkin valaa uskoa, ettei mitään olla vielä menetetty.
– Pari huonoa tulosta alkuun on ikävä startti, mutta ei maailmanloppu. Muistaakseni Klubi voitti kerran mestaruuden, olisiko ollut Armstrongin aikoina, vaikka ei voittanut yhtään ottelua viiteen ensimmäiseen kierrokseen. Liian aikaista siis spekuloida sen enempää, Sorsa tsemppasi Veikkausliigan verkkosivuilla.
Peliuransa viime kauteen päättänyt Sorsa ehti juhlia kuutta Suomen mestaruutta pelattuaan pitkään puolustajana HJK:n paidassa. KuPS:lla on tänään mahdollisuus horjuuttaa Klubia, kun joukkueet kohtaavat Töölössä helsinkiläisten kotinurmella.
LUE MYÖS:
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla