Andrés Iniestan maajoukkueura saattaa jatkua MM-kisojen jälkeenkin – ”En sulje pois”
Kuva: Getty Images
Andrés Iniestan maajoukkueura ei välttämättä pääty Venäjän MM-kisoihin. 34-vuotias keskikenttäpelaaja jätti toukokuussa kahden vuosikymmenen jälkeen Barcelonan ja siirtyi Japanin pääsarjaa pelaavan Vissel Koben riveihin.
Espanjan värejä Iniesta ei ole vielä valmis jättämään. Maajoukkueuran jatko riippuu siitä, miten pelaajan fyysinen kunto kestää ja pelit Japanissa sujuvat.
– MM-kisat voivat olla viimeinen esiintymiseni maajoukkueessa. En sulje pois jatkamista, mutta se on vaikeaa. Elämäni on ollut aina sidoksissa Barcelonaan ja Espanjan maajoukkueeseen. Kun se on ohi, analysoin kaiken ja teen päätökseni Iniesta kertoi Marcan mukaan Efen haastattelussa.
Iniesta ratkaisi vuonna 2010 jatkoajalla Hollantia vastaan Espanjalle maan ensimmäisen maailmanmestaruuden. Ikoni lähtee Venäjälle hyvällä asenteella.
Espanja putosi edellisissä Brasilian kisoissa jo alkulohkossa.
– Siitä tulee erityistä, koska se tulee olemaan viimeinen MM-turnaukseni. Mutta minä en halua ajatella, että se on viimeiseni. Haluan kohdata sen, kuin se olisi ensimmäiseni.
– Se on hyvin suuri haaste vuoden 2016 EM-kisojen ja vuoden 2014 MM-turnauksen pettymysten jälkeen.
– Olen yrittänyt nauttia jokaisesta minuutista ja jokaisesta elämästäni tilanteesta. Tämä on ollut minulle uskomaton asia. Enemmän kuin unelma.
LUE MYÖS:
- Portugali päihitti Norjan Kansojen liigassa – Cristiano Ronaldo jätettiin penkille
- Irlannilta näkyvä kannanotto Israel-ottelussa – surunauhat Gazan uhreille
- Huolestuttavaa: Kansojen liigassa jälleen runsaasti loukkaantumisia
- Peli poikki, shotti huiviin ja tuoppi käteen – Werder Bremenin legendojen ottelussa oli mielenkiintoinen väliaika
- Lamine Yamal kommentoi jälleen Ballon d’Oria: ”Olen pelaaja, joka…”
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:ään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin