EM-kotikisoihin valmistautuva U19-maajoukkue leireilee Vaasassa – Malinen nosti esiin TPS-taiturin
Kuva: Juha Tamminen
EM-kotikisoihin valmistautuva alle 19-vuotiaiden poikien maajoukkue leireilee 21.-24.6. Vaasassa.
Joukkue kokoontuu päävalmentaja Juha Malisen johdolla Vaasaan juhannuksen alla torstaina ja leiri päättyy otteluun U18-maajoukkuetta vastaan sunnuntaina.
Suomen joukkue oli edellisen kerran koolla kesäkuun alussa ja pelasi Eerikkilässä kaksi ottelua Montenegron U20-maajoukuetta vastaan. Tuloksiksi kirjattiin 1-2-tappio sekä 3-0-voitto.
– Se leiri antoi paljon informaatiota muun muassa pelipaikkojen suhteen. EM-kisoissa tulemme kuitenkin kohtaamaan Montenegroa kovempia joukkueita. Testaaminen jatkuu, Malinen kertoo Palloliiton tiedotteessa.
Juhannuksen leirille on valittu mukaan kolme maalivahtia. Mukaan nousee Malisen alaisuudessa ensimmäistä kertaa Robin Källman. Puolustukseen ei ole nimetty uusia nimiä, mutta viime leirillä testattujen keskikenttäpelaajien Miko Virtasen ja Teemu Jäntin peluuttaminen puolustuksessa koettiin onnistuneeksi.
– Keskikenttäpelaajista mukaan on kutsuttu Alexander Bradley, joka on ollut mukana poikien maajoukkueissa nuorempana. Olen keskustellut hänen kanssaan ja on mielenkiintoista nähdä hänen pelaavan nyt meidän ympäristössä.
– Ylimmistä pelaajista nostaisin esille Onni Valakarin, joka otti oikein jämäkästi paikkansa viime leirillä. Niklas Jokelainen on ollut aiemmin varalla tähän joukkueeseen. Hän on onnistunut liigassa ja viimeksi U18-poikien Baltic cupissa. Kehitystä on tapahtunut selvästi, Malinen toteaa.
Brentfordin Marcus Forss on seuraavan kerran maajoukkueen mukana EM-lopputurnauksessa. Hyökkääjä tavoittelee kesän harjoituskaudella paikkaa englantilaisseuransa edustusjoukkueesta.
Suomen joukkue Vaasan leirille 21.-24.6.
EM-kotikisoihin valmistautuva U19-poikien maajoukkue leireilee 21.-24.6. Vaasassa. Lue päävalmentaja Juha Malisen kommentit leiriryhmästä ja valinnoista 

palloliitto.fi/jalkapallouuti…
#Minihuuhkajat #U19eurofi
palloliitto.fi/jalkapallouuti…
#Minihuuhkajat #U19eurofi
LUE MYÖS:
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
