FC Hakan kapteenin pelaajaura ohi – sydänvika estää kilpaurheilun
Ykkösessä pelaavan FC Hakan kapteeni Jaakko Rantanen joutuu lopettamaan pelaajauransa.
Rantasella, 25, on todettu laajoissa tutkimuksissa sydänvika, joka estää kilpaurheilun jatkossa.
– Todella pettynyt olen siihen, että kilpaura päättyy näin, mutta sille ei voi nyt mitään. Haluan kiittää kaikkia niitä, kenen kanssa olen saanut päivittäin työskennellä. Pelaajia, valmentajia, seuran taustahenkilöitä sekä tietysti niitä henkilöitä, jotka ovat olleet jalkapallouraani tukemassa, Rantanen toteaa seuran sivuilla
Rantanen ehti edustaa FC Hakaa keväästä 2016 lähtien.
– Tämä on meille iso menetys, sillä onhan ”Jaska” ollut kovana taistelijana yksi runkopelaajistamme. Mutta näissä asioissa mennään totta kai terveyden ehdoilla, FC Hakan toimitusjohtaja Olli Huttunen sanoo.
– Voimme vain kiittää Jaskaa siitä panoksesta, jonka hän on antanut viime vuosina Hakan eteen.
Keskikentällä viihtyvä Rantanen edusti aiemmin urallaan myös FC Reipasta, FC Lahtea ja Ilvestä. Tällä kaudella hän pelasi Hakan paidassa 14 ottelua, kun Suomen Cupin ottelut lasketaan mukaan.
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé