Kuopion kaupunki lähettää KuPS:n europeleihin – kannattajilla mahdollisuus päästä paitaan
Kuva: Juha Tamminen
KuPS pelaa europelejä taas tänä kesänä, kuuden vuoden tauon jälkeen. Otteluihin ei lähdetä missä tahansa paidoissa, vaan niiden rintamukseen rakennetaan teksti ”Kuopio”.
Teksti nimenomaan rakennetaan; kirjaimet tulevat muodostumaan kampanjaan osallistuvien kannattajien nimistä. Rahaa liikutellaan, mutta savolaisella tyylillä: nimensä viralliseen europelipaitaan saa 10 eurolla, ja jokaisesta ostetusta nimestä pääyhteistyökumppani Kuopion kaupunki maksaa toiset 10 euroa Kuopion Palloseuran tueksi. Paitaan on tavoitteena kerätä 3000 nimeä.
Virallisen pelipaidan lisäksi Savon Sanomat Areenalle teetetään jättikokoinen pelipaita, josta jokaisen haasteeseen osallistuneen nimi on helposti luettavissa.
Täysin oma kuopiolaisten idea ei kuitenkaan ole, kertoo KuPS:n toimitusjohtaja Jarmo Heiskanen.
-Idea on ollut olemassa jo kauan, vuodesta 2014 asti. Silloin pelaajamme Jussi Kujala esitteli, kuinka hänen entinen seuransa De Graafschap oli kerännyt kannattajiltaan nimiä pelipaitaan tukeakseen ja rahoittaakseen seuran toimintaa.
– Vastaavia pelipaitahaasteita on ollut maailmalla ennenkin, mutta tietääksemme tämä on ensimmäinen kerta, kun mukana haasteessa on myös kaupunki, joka tuplaa jokaisen haasteeseen sijoitetun summan. Ainakin tämän kaltainen yhteisöllinen sponsorointimalli lienee ainutlaatuinen suomalaisessa urheilussa.
Lähde: KuPS
LUE MYÖS:
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla