MM-kisat 2018 -ennakko – lohko G: Hukkaako Belgia taas mahdollisuutensa? Miten käy Englannin?
Kuva: Getty Images
MM-kisojen G-lohkosta on tulossa mielenkiintoinen näytös. Paperilla on kaksi selvästi parempaa ja kaksi heikompaa joukkuetta.
Englantia on läpi jalkapallohistorian pidetty parempana maajoukkueena kuin mitä se todellisuudessa on ollut. Venäjän MM-kisoissa tilanne on se, että Englanti arvottiin G-lohkoon kakkoskorista. Ykköskorin paikan vei Belgia, joskin sekä Englanti että Belgia voittivat omat karsintalohkonsa.
Englannin ja Belgian lisäksi lohkossa nähdään kaksi tuntemattomampaa joukkuetta: Tunisia ja Panama.
Miten karsinnat sujuivat?
Englanti Englanti lähti karsintoihin synkissä tunnelmissa. Alla oli koko kansakunnan tyrmännyt tappio Islannille EM-turnauksen neljännesvälierissä. Päävalmentaja Roy Hodgson sai mennä, eikä tilalle palkattu Sam Allardyce ehtinyt olla puikoissa kuin hetken, kun hänkin sai lähteä skandaalin seurauksena. Gareth Southgate ei ollut mikään iso palkkaus, vaan hänet nostettiin alun perin Allardycen tilalle väliaikasratkaisuna. Tulokset olivat niin hyviä, että lopulta Englannin jalkapalloliitto päätyi tekemään Southgatesta virallisesti A-maajoukkueen päävalmentajan. [readmore from=jalkapallon-mm2018] Karsinnat Englanti painoi tyylillä alusta loppuun. Kymmenestä ottelusta kahdeksan voittoa, kaksi tasapeliä ja ylivoimainen lohkovoitto. Ei se lohkokaan tosin mikään pahin mahdollinen ollut, sillä Englannin kovimmat vastustajat olivat Slovakia, Skotlanti ja Slovenia. Oli karsintavastustajien taso mikä hyvänsä, lisää itseluottamusta Englanti on saanut harjoitusotteluista. Viime syksynä tasapelit Saksaa ja Brasiliaa vastaan, ja tänä keväänä voitto Hollannista sekä tasapeli Italian kanssa. Englanti voitti myös molemmat harjoituspelinsä (Nigeriaa ja Costa Ricaa vastaan) MM-turnauksen alla. Belgia Belgia oli ensimmäinen Euroopan maa, joka varmisti paikkansa kesän MM-kisoihin (jos isäntämaa Venäjää ei lasketa). Se kertoo kaiken oleellisen siitä, kuinka vahvasti Belgia karsinnoissa suoritti. Kymmenestä ottelustaan Belgia pelasi vain yhden tasapelin ja voitti kaikki loput. Maaliero oli murhaava 43-6. (Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.)
Seuraa näitä
Joko nyt ladit? Mittavien perinteidensä vuoksi Englanti piti pitkään itseään muita parempana. Joka kerta se tuli (englantilaisille) yllätyksenä, kun ei menestystä tullutkaan. Viimeisen ehkä kymmenen vuoden aikana asetelma on hieman muuttunut. Englannissakin on ymmärretty, että muut ovat parempia ja että Englanti on vain kärkimaiden haastaja. (Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.)
Seuraa tätä peliä
Torstai 28.6. klo 21: Englanti-Belgia Tässä ottelussa mitä todennäköisimmin ratkaistaan lohkovoitto. Peli kertoo paljon siitä, mihin Englanti ja Belgia voivat kisoissa edetä. Erityisen mielenkiintoiseksi ottelun tekee se, että moni Belgian avauksen pelaajista pelaa seurajoukkuetasolla Valioliigassa, joten Englannin ja Belgian pelaajat ovat toisilleen hyvin tuttuja.Arvio G-lohkon järjestyksestä
1. Englanti 2. Belgia 3. Tunisia 4. PanamaOtteluohjelma ja lähetystiedot
| PVM | Ottelu | TV | ||
|---|---|---|---|---|
| 18.06 18:00 | Belgia | – | Panama | Yle TV2 |
| 18.06 21:00 | Tunisia | – | Englanti | Yle TV2 |
| 23.06 15:00 | Belgia | – | Tunisia | Yle TV2 |
| 24.06 15:00 | Englanti | – | Panama | Yle TV2 |
| 28.06 21:00 | Englanti | – | Belgia | Yle TV2 |
| 28.06 21:00 | Panama | – | Tunisia | Yle Areena |
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa